Tulin kokeilleeksi bloggeria ja ihmettelin ainoastaan, miksi en ole aiemmin jo siirtynyt.. Noh, tänne jää paljon tekstiä ja muistoja, mutta täältähän ne löytyy :) Ominaisuuksiltaan blogger vaikuttaa jo ensi kokeilemalta paljon muuntautumiskykyisemmältä ja kaikenkaikkiaan toimivammalta. Omat ongelmansa on epäilemättä siinäkin, mutta niitä oli takuulla vuodatuksessakin ;) Ja lisäksi tämmöinenkin tumpelo sai tehtyä (mielestään) hienon ulkoasun blogiin! Tää vuodatuksen ulkoasuhan on jonkun valmiiksi koodaama, olen vain vaihtanut bannerikuvan (ei ollu ihan helppoa sekään html-koodia osaamattomalle, vasta vähän aikaa on voinut muuten muokata). Photoshoppia tarvittiin banneriin toki bloggerissakin, mutta muutoin siellä olevalla välineistöllä sai tehtyä kelvollisen ulkoasun. Mie tykkään ja se riittää ;)

eli tämä blogi jää teksteineen historiaan ja pyrristen elämä jatkuu osoitteessa:

http://seonkiva.blogspot.com

Linkittäkääs uus osoite ja käykää kurkkaamassa :)

Mukana olivatkin oikeastaan melkein kaikki, elsa, kiva, vappu, zin ja rilla. Sisu ei päässyt paikalle ja dukkista ei huolittu :) Pari veteraanipyrriä löytyy (tai ainakin yksi) vielä joensuusta näiden lisäksi.

Sää ei oikein suosinut, lumipyry oli aikamoinen. Muutaman kuvan sain silti napattua, hävettää suorastaan tuo laatu!

Zin (Gin Fizz de la vie Pastorale)

Rilla, Helodie de la Vallee du Mouton

Ja Vappu, Tottakai Neiti Näsä, jonka aikana lumipyry eikun koveni..

Oli meillä myös wannabe-pyrri auspai Saimi mukana treeneissä! Saimista, Vapusta ja Elsastahan on yhteiskuva, jonka otsikko on "kuka ei kuulu joukkoon" ja siellä veikataan mm. Elsaa..

Milenalla saattaapi olla kuvia miun koirista. Ja muutama lumikuva näistä lisää löytyy täältä

edit: ja milenallahan oli hyviä kuvia! eli kuvat by Milena Nevanto

Torvi seuraa :)

ja leikkii

ja on muuten vaan tarkkana ku porkkana :)

lunta tuli sen verran paljon, et elsan selkään ehti sataa kaukojen aikana vaiks kuinka paljon lunta!

kiitos kuvista milena :)

pistetääs vielä Torvin (os. Kiva, ent. Torvelo) tokotreeniä parin viikon takaa. Moni lienee jo fb:ssä tai toisessa blogissa katsonutkin. http://www.youtube.com/watch?v=qra-bgma5b0&feature=youtube_gdata . Kyllähän se niin on, että jossain hetkessä tämän vuoden puolella pitäisi kiki tokokokeeseen viedä. Kisaaminen on miulle ittelleni taidon tarkistamista (toki myös tulosten saamista) mutta se on myös itsensä voittamista. Nimittäin jännitän kisoja tosi paljon, jopa elsan kanssa! Kyllä ne kisahermot voi kasvattaa, jos vain haluaa..

Eipä meidän laumalle kyllä muuta, hyvin vaihtelevasti ollaan jaksettu treenailla, viime aikoina enimmäkseen lomailtu :) varmasti lomailu tulee jatkumaan helmikuussa (lukuunottamatta elsan tokokoetta), koskapa tuleva työ, jossa helmikuun olen, tulee vaatimaan hieman (tai oikeastaan aika paljon) enemmän valmistautumista ja tekemistä. Aika näyttää!

ainiin, meinasi unohtua! Elsan pentuset Koda ja Nuttu avasivat eilen näyttelyuransa virallisesti!  Nutun arvostelua ei ole, se ilmestynee aikanaan Nutun blogiin. Nuttu siis sai EH:n ja Koda ERI:n.

kuvat Anne Saari

ERI, JUK1
Tuomari Karl-Erik Johansson, Ruotsi
"Erittäin hyvä tyyppi ja hyvin tyypillinen pää. Hyvin kannetut korvat, tummat silmät, hyvä ilme, hyvä purenta. Kaunis kaula- ja selkälinja, hyvä rintakehä, erinomaiset kulmaukset. Liikkuu erittäin hyvin, mutta nostaa hännän selkälinjan yli."

sisarukset yhdessä:

Tää on sitä aikaa kun kaikki rustaa blogeihin tavoitteita. Rustataan siis mekin! Ensin kuitenkin katsaus viime vuoteen 2011.

Kaivoin blogista meidän tavoitteet viime vuodelle.

Elsa:

- saattaa turvallisesti maailmaan pentueellinen Tottakai-pyrrejä
CHECK! tai no, turvallisesti ja turvallisesti, sektioon jouduttiin ja 4/5 pentua tuosta selvisi. Hienoja pyrrinalkuja kyllä ovat, kukin kovin omanlainen persoonansa :)
- Treenailla aksaa, tokoa, temppuja ja pitää hauskaa :)
CHECK! Treenailtu on, vaikka maaliskusta kesäkuun tienoille oltiin enemmän ja vähemmän mammalomalla.
- Tokosta EVL 1-tulos, ehkä useampi
CHECK! Kolme koetta, kaksi ykköstä (ja en ois ees uskonu, et millä pisteillä! 291,5 ja 291, kelpaa!!=)
- Agilitystä syksyllä SM-nollia vuodelle 2012
CHECK! Meillä on neljä hyppynollaa (ihana tilastokukkanen, edellinen hyppisnolla ennen tätä on ykkösistä marraskuulta 2008 ;) ja yksi niistä on voitto. Liuta nollia siis puuttuu ja se tupla.
- Ehkäpä hyppyserti/sertejä (hehe, meillä on urallamme yksi ainut hyppisnolla, ykkösistä! :D )
CHECK! Tuossapa tuo tilastokukkanen onkin mainittu. Yksi hyppyserti saatiin.
- Näyttelyihin? ehkäpä voittajaan.
CHECK! Voittajassa käytiin. Siinäpä se ;)

Kiva:

- Kasvaa hienoksi, terveksi ja reippaaksi pyrriksi
Valitettavasti tuo kohta terveeksi ei toteutunut, muutoin kyllä.
- Treenailla agia ja tokoa ainakin, ja tietty temppuja :)
CHECK!Treenailtu on, joskin agi on enemmän ja vähemmän jäänyt ja jää. Sensijaan en tuossa vaiheessa osannut aavistaakaan, että eksyisimme lajin, nimeltä MEJÄ pariin. Ja että oikein kokeisiinkin! Ja että ihan ykköstulos sieltä! 
- Tokoliikkeet (Alo/Avo + muitakin) kisavalmiiksi, mutta kisaamaan meillä ei ole kiire
No huh, melkein!Nouto on avon liikkeistä eniten vaiheessa, luoksetulon stoppia on pikkuisen aloiteltu. Aloliikkeet enimmäkseen alkaa olla (kisa)kuosissa. Mitä nyt vaihtelevasti aina joku liike hajoaa :D
- Terveystutkimukset loppuvuodesta
CHECK....lonkkatuloksilla ei juhlita, muutoin sitten onneksi oli priimaa. Iso harmitus, tuloksien myötä jää agility eikä kiksi luonnolisesti tule koskaan saamaan pentuja.
- Näyttelyihin pari kertaa, erkkari, pieksämäki, voittaja
CHECK! kolme kertaa käytiin, erkkari, joensuun ryhmis ja voittaja. 3x eri, 2x SA, 1x vara-serti ja 1x serti ja tittelit JV-11 ja V-11. Nyt löytyy siis tarvittavat tulokset kisailuita varten.

Dukki:

- Treenailla temppuja, aksaa ja tokoa aina sillointällöin
CHECK! Temppuja on liuta hanskassa, Dukkis on nopsa oppimaan! Aksaakin vähän tehtiin. Toko=temppuja dukkiduulle..
- Käväistä ehkäpä jossain näyttelyssä
CHECK! 1 x EH ;)
-Terveystutkimukset tässä alkuvuodesta
CHECK! Priimaa olivat lonkat,kyynärät,olat,polvet, selkä ja silmät:)

Lala:

- säilyä terveenä ja hengissä
Noup, Lala lähti pilven reunalle 22.5.2011, Kauniit muistot jäi hienosta koirapersoonasta!
- treenailla joskus jotain mielenvirkistykseksi
CHECK, aina se jotain sai tehdä kun kerta muutkin :)

Kepu:

- laitetaan kepulle tavoitteeksi oppia muutama uusi temppu :)
hmm...mahtoiko toteutua? tassun antaminen on edelleen vaiheessa ja kurreasento samoin :D

Vuoteen 2011 mahtui monenlaista, iloa pentujen syntymästä, suurta surua Lalan kuolemasta, hyviä terveystuloksia ja huonompia sellaisia myös. Menestystä tuli harrastusrintamalla ja välillä pettymyksiä sielläkin, kuten asiaan kuuluu. Paljon on mittarissa koirien kanssa kuljettuja kilometrejä pitkin suomenmaata, niin autolla kuin kävellen. On tavattu uusia ihmisiä, tutustuttu, ystävystyttykin. Oltu sairaslomalla (niin mie kuin elsakin), kokeiltu toisenlaista työtä (ja kokeilu jatkuu taas kuukauden helmikuussa) ja ylipäätään ehditty monenlaista. Aiotaan ehtiä jatkossakin, ei ole meitä tarkoitettu jumittamaan paikoillaan! :)

 Ja tavoitteita vuodelle 2012, luonnollisesti terveyttä tavoitellaan kaikille, sitä ei erikseen mainita ;)

Elsa:

- Toko: No tietenkin se viimeinen ykköstulos. Enempää ja vähempää ei siis tavoitella kuin titteliä TVA.

- Agi: jos vaikka ne kaksi hyppysertiä? Noh, yksi ainakin. Nollia sen mukaan mitä tulee, ei paineita. SM-kisat jos nollat kasassa. Karsintoihin tuskin, vaikka nollat saataisiinkin. Agirotu?

Hassua, ei kai se Elsa enempää tavoitteita tarvinne?

Kiva:

- Tokossa Alo1 ja eiköhän myös Avo1

- Mejässä toinen Avo1 ja startti voittajassa (jos tämä toteutuu, niin ehkäpä piirinmestaruuksiin, jos tulokset riittää)

- Näyttelyt: ehkä näyttelyitä, ehkä ei.. Jos toinen serti sattuisi napsahtamaan, niin kai sitä viimeistäkin sitten pitäisi hakea. Mutta siis varmaan max 2-3 näyttelyä. Tai sitten ei näyttelyitä ollenkaan, koska ei ole mitään syytä/tarvetta käydä.

Dukki:

- aksatreenejä ja temppuja jatketaan

- pari näyttelykäyntiä

- osata hommansa noin jalostusjuttuja ajatellen :D

me kepun kans pidetään omat tavoitteemme blogin ulkopuolella :D

Kortin myötä Jouluntoivotukset blogin lukijoille :)

Joulu menee jo perinteisesti (4.Joulu) töissä. Myöskin veljeni on töissä, isäni on töissä.. Joten mamma viettää varsin pyrrimäisen joulun! Kepu matkaa Jussin kanssa Uimaharjuun.

lauantaina jätettiin koirat kaverini kämpän kylpyhuoneeseen shoppailureissun ajaksi. Voitte varmaan jo arvata oliko ne siellä enää kun tultiin.. Lienee Kiksi lisännyt temppulistalleen myös ovien avaamisen?

Noh, sitten sunnuntain näytelmiin. Lyhytkarvapyrrejähän oli huimat 8 kappaletta paikalla. 2 junnunarttua ja 2 valionarttua + 1 nuorten luokan narttu + 3 junnu-urosta. Laitanpa alle arvostelut, miettikää kumpi on kumpi ;) Pohjustuksena kerrottakoon, että Kiva on 48cm korkea ja 49cm pitkä. Elsa on 47 cm korkea ja 48cm pitkä. Kumpikin painaa 14kg, tuo on kyllä hieman liikaa elsalle, mutta kiksille ei. Huomatkaa myös tuomarin suuri paneutuvuus yksilölliseen arvosteluun ja kuinka runosuoni on suorastaan pulpunnut. Arvostelua koko rahan edestä..öhöm..

Correct head & nice expression. Good neck & topline. Nice standing angulation. Correct movement.

ja toinen

A little big in size. I would prefer shorter body. Nice expression. Very nice standing. Good angulation. Movement correct.

molemmilla arvosteluilla saa ERI:n, toisella SA:n ja toisella ei. SA:n saanut on lopulta PN1 ja ROP. Kyllä, se joka ei saanut SA:ta on valioluokassa ollut elsa (jälkimmäinen arvostelu) ja uskokaa tai älkää:

Juniorivoittaja -11 ja Voittaja -11 Torvelo <3

Noh, myönnettäköön, että ei varsin ole ensimmäinen kerta kun Elsa on liian pitkä. Sitähän se on oikeastikin. Mutta liian iso/korkea se ei ole, rotumääritelmän mukaan ainakaan!  Mutta hauskaa tässä on se, ettei Kiva ole pitkä eikä iso, vaikka on korkeampi kuin elsa ja yhtä pitkäkin ;) No, suotakoon kiksillekin hetki valokeilassa :) Tuomari valikoi lopulta VSP:ksi Kiksin veljen Raikulipojan. Torvelotarmolla siellä siis pärjäsi!

Yllätys tuo oli kieltämättä. Vitsailtiin vielä, et näinköhän jo sisälle tultaessa meidät käännytettään pois "tää ei oo mikää match show"-meiningillä. hehe.. Mutta toisaalta..kuulinpa hauskasti miten Elsan jälkimmäisten pentujen suhteen on kyselty, mitä rotuja speedissä (pentujen isä) on takana, kun sulo on sen värinen mitä se on. Noh, fiksumpi kysyjä saattaisi selvittää asiaa sen verran, että kyseessä toki on (noh, todennäköisesti) resessiivinen väri, että periytyy kyllä sitten molemmilta vanhemmilta. Seuraavalle kysyjälle voikin sanoa, että onpahan ainakin uutta verta jos vaikka jotain muuta rotua olisikin ;D Speed on palkittu ERI:llä ruotsin erkkarissa (ja käyttötulokset puhukoon puolestaan muutoin) ja elsa on muotovalio..ihan hyvin noin niinku potentiaalisiksi sekarotuisiksi ;)

Muuten taas tuli todettua, että typerää on tuo näyttelytouhu. Toisena päivänä saat ERI:n, toisena tuomari antaa hylyn kun ei tunnista rotua, koiria puunataan ja föönataan tuntikaupalla ja voittajiksi valikoituu kaukana käyttökoirista olevia pumpulipalloja, notkoselkiä, ylikulmautuneita kamaluuksia, joilla tyyliin lähes polvet osuu maahan juostessa, henki ei kulje edes kierrosta ympäri yms. Se on se kauneus(joka vieläpä on katsojan silmissä) mikä monen rodun on pilannut. Sitten jotkut vielä kirjoittelee blogissaan, että kasvattaja on luomistyössään lähes jumalan asemassa silloin kun intohimoa on riittävästi. Kuulinkin hauskan jutun, että tämä samainen tyyppi on ehkäpä tulossa luennoimaan lähettyville. Pitänee varata ISO pussi poppareita matkaan....

sitä myötä meillä onkin ollut kivat humpat viime päivinä... :)

eli siis kelpineiti Huumaa (Nallikallion Lemmenlahja) on viettänyt meillä hoidossa pari päivää Katjan reissutessa töiden myötä. Hyvin on mennyt, Huuma on ollut kiltti hoitolaps :) Erityisen hauskaa on ollut torvelokaveruksilla, Kivalla ja Huumalla. Vähemmän hauskaa sitten Elsalla ja Kepulla (joka on asustanut kodinhoitohuoneessa).

Huuma ja Kiki ovat leikkineet ja riehuneet, syöneet kilpaa ja ottaneet päiväunet vierivieressä sohvalla. Alussa kun huuma vähän ilmeisesti ikävöi, otti kiki pallon suuhun ja lähti leikittämään masentunutta kaveriaan "pelataan hei vähän tällä pallolla!" Pallo jäi, mutta kiksi ja huuma pelasi =) kovasti ovat nuo kaksi samanlaisia! Hupaisaa sinänsä, koska ollaan monesti mietitty miten samanalaisia ovat elsa ja hinku; tosikoita suorittajia. Ja sit tuli nää pikkuisen vähemmän tosikot juniorit :D

Humppa on päässyt (=joutunut) lenkille pyrrityttöjen, Sipen, Frodon ja Focuksen kanssa, sekä tänään tutustunut Helmi-dalmikseen. Mukana menee helposti! Pitäisi joskus kuvata, kun Kiksi on ottanut Sipe-saksanpaimenkoiran suureksi idolikseen, lenkillä ei tee mitään muuta kun kyttää Sipeä, kiertää, haukkuu ja näykkii. Lienee vähän mallioppinut Focukselta? Sipsi-parka..

Kyttäämisestä sitten.. Imuroiminen oli varsinainen kokemus, Huuma kyttää (siis paimentaa) imuria, Kiva kyttää Huumaa ja Elsan mielestä moinen kyttäys oli hyvin epäsuotavaa, silloin kun sitä tekee joku muu kuin Elsa itse. Kodinhoitohuoneeseenkaan en niitä voinut laittaa, koska siellä oli kissa. Ei auttanut kuin imuroida..Kiitti!

Ei päästy aksatreeneihin, miulla jumittaa taas selkä. Saa nähdä miten käy huomisen ratsastuksen =( en tiedä mikä nyt taas on. Noh, treenattiin sitten kotona höpöhöpöjuttuja :) http://www.youtube.com/user/edeh21#p/a/u/1/X807RHrD7vA

Kiksi kävi lonkkakuvissa ja rehellisesti voi sanoa, ettei hyvältä näyttänyt. Etupää (kyynärät,olat) olivat siistit, samoin selkä ja polvet. Mutta ne lonkat... =( Noh, pahin järkytys on jo ohi, ja elämä jatkuu.. Vaikka kuinka asiaa murehdin, sama torvelo se siitä huolimatta on, eikä murehtimalla miksikään muutu! Luonnollisestikaan Kivaa ei nyt sitten käytetä jalostukseen ja voi olla, että kisatavoitteinen agility jää meiltä myös. Nuokaan ei harmita pahasti, eniten harmittaa koiran puolesta! Niin aktiivinen ja pirteä koira, joka rakastaa juoksemista..Toivotaan, ettei sille koskaan olisi noista vaivaa! Kiksillä on vaan niin mahtava asenne elämiseen ja kaikkeen! toki se on myös alusta- paikka- ja äänivarma ja no, täynnä virtaa ja torvelotarmoa! Olisi toivonut torveloita maailmaan lisää, vaan kaikkea ei voi saada.

onneksi on myös mukavempia uutisia kerrottavana :)

ja sitten löytyi söpöjä kankaita... :)

ja sitten hetken mielihäiriöstä tekaisin tällaisetkin, käyttäjät ei hirveesti tekeleitä arvostaneet ;)

nyt pidetään kuukauden tauko kisaamisista. Itsenäisyyspäivänä startataan seuraavan kerran. Harmittava kasa vitosia ollaan elsan kanssa nyt viimeaikoina kerätty (4:ltä radalla 8:sta) ja yksi hypärinolla, jolla me ei mitään tehdä. Pienestä on kii, pienestä.. Mutta kontaktit ovat onneksi nyt vähän paremmassa kuosissa! Ja kun on radalla virhe alla, ehtii hyvin ottamaan kontaktit oikein huolella. Tosin saatiin me kontaktivirhe kisoista oikein..eipä voi syyttää kun itseään! Erkanen puomista sivusuunnassa, koira menee 2on 2offiin ja JÄÄ sinne (kyllähän se siellä aina nanosekunnin käy pysähtymässäkin, vaan jäädä ei malta), mutta takatassut on sopivasti kontaktipinnan yläpuolella ja etutassut maassa puomin sivussa. Näin ;)

7.10 hammaskuru-siulanruoktu 16km

Hammaskurussa ollessamme saimme tuvassa yöpyneeltä mieheltä säätietoja. "luvassa yöksi myrskyä ja aamuksi kovaa tuulta ja sadetta tunturiin.." no sinne tunturiinhan me oltiin menossa! Suora reitti hammaskurusta olisi kulkenut metsien läpi, vaan me haluttiin tunturiin!

joskus on (taas) hyvä, että aamu venyy, koskapa sekä tuuli, että sade oli ehtinyt laantua kun 11 aikaan oltiin valmiina lähtöön. Eikun suunta tunturiin sitten!

aika uskottavia retkikoiria meillä sitten olikin kun oli takit ja kaikki ;)

Otettiin suunta tunturiin ja tallusteltiin SIhverinlakopään ja Siulapään välistä ylös. Matkalla tuuli "varsin" navakasti etelästä, millainen olisi sitten pohjoistuuli?

koirille riitti tunturissakin evästä, variksenmarjoja!

piti sitten tietysti ottaa pakollisia poseerauksia tunturissa

käveltiin tunturista alas ja lähdettiin seuraamaan voigoivanjokea kunnes siitä otettiin taas suunta (=oikoreitti) Siulanruoktun tuvalle.  Samaisella tuvalla olimme siis käyneet jo pitämässä taukoa ja käytimme ilomielin hyväksi ahkerien vaeltajapoikien pilkkomia puita.

tuvan tunnelmaa  katjan kuvaamana

Elsa jatkoi alkanutta sopulinmetsästäjän uraansa ja oli muutoinkin loppuun asti pirtein koira. Luultavasti juurikin sopulien avustuksella.. Syötiin ISO kasa pasta bolognesea aamupalajuuston kera ja painuttiin nukkumaan.

______

8.10 SIulanruoktu - metsä ainakin 26km..

Siulanruoktulta lähtiessä piti taas ylittää joki. Tällä kertaa ihan kapeaa lankkua pitkin kahluukeppejä hyväksikäyttäen. OItiin kaikki Kivaa lukuunottamatta jo yli, kun raidallinen neiti teki päätöksen muuttaa Siulanruoktun tuvalle ja lähti talsimaan portaita ylös "se tupa oli ihan kiva.." Noh, taas kukkahattutätien kauhistukseksi kiva MENI sitten siitä yli. Lopulta ihan suosiolla. Lankkujen yli virtaava vesi oli se kynnyskysymys, ja toisaalta ymmärtäähän sen. Mainittakoon, ettei tämän jälkeen Kivalla ollut mitään ongelmia ylittää enää mitään puroja ja jokia, mutta siitä myöhemmin.

Otettiin tuvalta suunta kohti Auhtijokea, joka meidän oli tarkoitus ylittää. Matka tuntui kovin pitkältä ja kun joki viimein tuli vastaan, tajusimme, että olimme tulleet jälleen vähän sivuun suunnitellusta reitistä ja siinä kohtaa joki kulki pohjois-eteläsuunnassa ja mehän tulimme pohjoisesta myös. Joki osoittautui leveämmäksi kun luulimme ja joen pientareet olivat soiset (senhän  olisi tarkkasilmäinen nähnyt kartastakin ehkä..) Etsimme aikamme ylityspaikkaa ja vaihtoehdoksi jäi lähteä kulkemaan yläjuoksun suuntaan, jossa joki kapenisi. Tämä olisi tulevan yöpaikkamme kannalta täysin vääärä suunta, mutta takaisinkaan kääntyminen ei tuntunut vaihtoehdolta. Käveltiin ja käveltiin, välillä joen reunan suolla, välillä hieman ylempänä metsässä. Ylityspaikkaa ei vaan löytynyt. Lopulta jouduimme kävelemään paikkaan, jossa joki haarautuu kahdeksi ja siitä jonkin matkan päästä pääsimme toisesta haarasta yli. Puunrunkoa pitkin, kuinkas muuten..

kuva ei liene ihan samasta paikasta vaan jostain muusta lukuisista puroista/joista joita tuollaisia luonnon siltoja pitkin ylitimme. Tai sitten kuva vääristää, ei me puita pitkin kyllä ylitetty jos hyppäämällä pääsi!

No, vielä oli edessä toinen haara. Todettiin se aivan yhtä hankalaksi, joten päätetiin kiertää sitä, koska se kulkisi pitkälti samaan suuntaan kuin meillä oli matka. Päästiin kuitenkin jossain hetkessä siitä(kin) yli ja jatkettiin kompassin osoittamaan suuntaan kohti poroaitaa. Välissä oli hieman suota, mutta kohtuullisesti kuljettavaa sellaista. Meillä oli suunta vinottain poroaidalle ja hämärä alkoi tulla. Päätettiin ottaa suunta suoraan etelään, jossa poroaita kulkisi, että pimeälläkin olisi kiintopiste, jonka myötä edetä. Poroaita tulikin yllättävän pian vastaan ja lähdettiin kulkemaan sen vartta itään. Nähtiin pariin otteeseen karhunp*skaakin, joskaan ei ihan tuoretta. Variksenmarjat oli kaverille maistuneet...

Saatiin melko pian sytyttää otsalamputkin kun pimeä tuli. Onneksi meillä kuitenkin oli se poroaita.. Portteja aidassa tuli vastaan silloin tällöin ja ne eivät oikein meinanneet sopia yksiin kartan kanssa. Emme siis kunnolla pystyneet päättelemään missä kohtaa poroaitaa olimme. Maasto alkoi muuttua hyvinkin soiseksi, suota suon perään! vähän matkaa metsää ja taas suo. Pisin suo on kartasta mitattuna oli yli 2km! Siellä sitten pimeässä tarvottiin kiintopisteenä poroaita. Alkoi tuntua jo aika epätodelliselle, kun luulet, josko oltaisiin tultu jo lähelle laavua (joka oli sitten kuitenkin meidän seuraava suunta, koska ei uskallettu lähteä seuraamaan pimeässä puroa, joka veisi tuvalle. Ei voitu olla varmoja olisiko juuri kyseinen puro SE puro), mutta edessä oli jälleen SUO! Ylitettiin useampia pieniä ja muutama isompi uoma, pienempiä ei oltu merkattu karttaan, isommat toki oli, mutta niitäkin riitti. Eikun puunrunkoja pitkin yli vain, alla pimeä, syvä ja virtaava suo-oja..Olin kyllä heikoin lenkki näissä ylityksissä, rinkan kanssa tasapainoilu oli vaikeaa!

Jossain vaiheessa käynnistin kännykän, joskos GPS-ohjelma meidät paikantaisi. Järki sanoi, ettei millään muulla poroaidalla voida olla, mutta oltiin tarvottu poroaidan viertä jo 5 tuntia, joista varmaan 4,5 tuntia suossa.  Pohkeisiin asti upottavassa suossa... Alkoi tuntua enemmän kuin epätodelliselta. Sattumalta kännykkään ilmestyi kenttää, ensimmäistä kertaa melkein viikkoon  (joskaan gps-juttu ei osoittautunut toimivaksi) ja soittettiin jussille "tilanne on nyt tää, että ei olla varmoja missä ollaan...soita häkeen jos ei ilta kahdekaan mennessä sunnuntaina mitään kuulu". Hyvää yötä vaan jussille :D 

päätettiin ylittää VIELÄ yksi suo, kun kello lähenteli puolta yötä. Miten ne olikaan ne ohjeet pimeän tullen leiriytymisestä, jos et tiedä missä olet? no, järki sanoi taas, ettei voida olla muulla poroaidalla, laavu ei_voi_olla kaukana. Mutta siellä pilkkopimeässä kun tarvot tuntikausia läpimärin kengin, pitämättä taukoa moneen tuntiin (ei juuri ollut nälkä), alat epäillä jo enemmänkin itseäsi ja päättelykykyäsi. Todettiin kyllä, että jos meidät joku paikallinen poromies joutuu mönkilällä täältä noukkimaan, ei varsin mennä enää edes metsään!

Vastaan tuli suo-oja, syvä sellainen. Niinpä jouduttiin taas kiertämään muutama sata metriä ennen kun löytyi puunrunko, jota pitkin päästiin juuri ja juuri yli. Päätettiin leiriytyä seuraavalle sopivalle paikalle. Vaan kun seuraava metsäpläntti soiden välillä käsitti olkapäille ulottuvaa, tiheää tunturikoivikkoa ja kivikkoa, piti meidän kuitenkin ylittää vielä_yksi_suo. Teltta pistettiin pystyyn ensimmäisen sopivan kuusen juurelle hienojen revontulien loistaessa taivaalla. Vähän suklaata iltapalaksi ja nukkumaan. Ei tarvinnut koiria juuri käskeä telttaan.. Oli säälittänyt moneen otteeseen perässämme laahustavat, märät ja väsyneet koirat, jotka eivät juuri saaneet päättää milloin levätään ja milloin mennään ja mennäänkö suolle vai ei. Elsakin yritti joka pysähdyksellä syliin! Kahden hengen putkitelttaan sopii hyvin kaksi ihmistä ja neljä pientä koiraa. Onneksi koirat olivat vain jaloistaan märät (kiitos sadetakkien) ja turkkia on suhteellisen niukasti, elsan ollessa porukan karvaisin. Pyyhkeellä koirat kuiviksi, junnukoirat makuupussien jalkotilaan tyyliin "makuupussi auki, junnukoira sisään, makuupussi kiinni" niin, että vain pää näkyi, ja vanhemmat koirat kainaloon ja makuupussi kii. Tarkeni nukkua ihan hyvin, eikä koirat juuri asentoa vaihdelleet, saati tuntuneet palelevan. Mikään hyvinnukuttuhan yö ei ollut..Tiedättehän sen tunteen kun joskus näät painajaista ja herätessäsi ajattelet "onneksi se oli vain unta" ja sitten ollessasi tämänlaisessa tilanteessa toivot, että pian heräisit ja voisit jälleen todeta tuon. Vaan kun se onkin totta..

9.10 Metsä - Kemihaara 18km

Pilvetön taivas enteili jo illalla pakkasyötä. Pakkasta olikin sitten ollut hieman reilummin... meinaan housut piti laittaa takapuolen alle sulamaan, että sait ne edes jalkaan (onneksi vain lahkeet olivat märät) ja kenkiä piti sulatella hyvä tovi, että ne antoivat periksi. Myöhemmin luimme lehdestä, että ivalossa oli jopa -8 ollut yöllä. Enpä ihmettelisi.. Koirat vapautettiin reppujen kannosta (reput sattuivat olemaan jäässä) ja ilman aamupalaa (ellei paria palaa suklaata lasketa) lähdettiin talsimaan poroaidan viertä eteenpäin. Ei tarvinnut juoda vettäkään...

Päivällä onneksi asiat näyttäytyivät hieman paremmassa valossa ja jäiset suot olivat helpompia ylittää. Mahtoi olla edessä 2-4 suota + yksi puronylitys ennen kun maasto lupaavasti alkoi nousta. YYA-sopimuksen tehneitä junnukoiria saatiin houkutella hyvä tovi ennen kuin suostuivat astumaan suolle...meinaan taidettiin olla jo puolessa välissä ennen kuin kiva antoi periksi ja sitten huuma. 

Toiveikkaana ajateltiin, että ylitys olisi viimeinen ennen kun kohta tulisimme vanhan ja uuden poroaidan risteykseen ja oli se aika hienoa sitten kun luulo osoittautui todeksi! Pienen hetken päästä löytyi laavukin, se sama, jossa olimme siis evästäneet jo toisena retkipäivänä. Vaikka koko ajan ajatteli, ettei voida olla missään muualla, ei voida! niin oli se aika hieno tunne löytää kiintopiste ja tietää ekaa kertaa vuorokauteen tarkalleen paikka, jossa olet! Ollaan vaan tultu suota niin s**tanan hitaasti, varmaan 1km/h. Loppujen lopuksi yöpaikan ja laavun välillä oli n. 3km. Evästettiin laavulla ja aloitettiin matka kohti kemihaaraa.

alla vähän havannoillistavaa karttaa..heh. "tähän tultiin" pohjoisesta, jouduttiin kiertämään tuota jokea, eli menemään länteen, siellä lukee "ylityspaikka". Tupa, johon alunperin tähdättiin, oli tuo Härkävaara (lukee punaisella alhaalla ennen paksua punaista viivaa), vaan kun ei sitten uskallettu pimeässä lähteä seuraamaan jokea, kun ei oltu varmoja.. Poroaidalle siis tultiin tuohon kohtaan, jossa se lukee ja talsittiin poroaidan viertä n.12 km, ennen kun jäätiin yöksi merkittyyn "Yöpaikka"-kohtaan. Laavu on ympyröitynä tuolla oikealla. Semmoista!

Jos suolla oli rämmitty taukoja pitämättä, eikä mihinkään koskenut adrenaliinihöyryissä, alkoi paikkaa jos toistakin kolottaa ja hiertää kun laavulta lähdettiin. Kemihaaraan tultiin joskus puoli viiden aikaan, pikainen märkien kenkien ja sukkien vaihto ja voordin suuntaus kohti Sallaa.

Käytiin matkalla ostamassa koirille maksalaatikkoa, itselle sipsiä, karkkia ja limpparia ja pikaisen suihkun kautta hotellilla sitten syömään. Ja meinaan kyllä me sitten syötiinkin! Alkupalaksi otin jonkin lautasen, jossa oli hilloja, kylmäsavuporoa, poron kieltä (ihan oli ok..), kylmäsavulohta, savumuikkuja, leipäjuustoa ja lakkoja. Pääruuaksi oli häränpihvi paahdetulla leivällä ja korvasienikastikkeella. Voin kertoa, että oli kyllä hyvää! Jäätelöannos ja siideri kruunasivat ruokailun. Yöllä nukutti meinaan hyvin!

__

10.10

Aamupalan (hotelliaamiainen <3) jälkeen suunnattiin kotimatkalle. Pysähdyttiin kerran päästämään koirat pissalle, vaan elsa oli ainut, joka moiseen toimintaan suostui, kaikkia ei meinattu saada edes autosta pois! Eipä tulla ihan heti näkemään pyrrejä ja kelpejä noin väsyneenä, ehkei jopa ikinä. Kotona on ollut hyvin rauhallista..Vaelluksen kokonaispituudeksi noin viivottimella mitattuna tuli ainakin se 110km/6pv. Ihan syystäkin jalkoja hieman jomottaa..

Kaikenkaikkiaan taas oikein hieno reissu, vaikka suolla rämpiminen jäikin päällimmäiseksi mieleen! Voin suositella irtiottoa arjesta, netistä ja suuremmista mukavuuksista muillekin. Vaeltaessa mieli lepää, huomaat, ettet ole ajatellut oikein mitään, mennyt vain ja nauttinut luonnosta ja hiljaisuudesta. Tuvissa on tunnelmaa ja kokemus oli tuo telttayökin ;) Seuraavaa reissua odotellessa..

pyrri-kelpi-retkikunta kuittaa

voordi starttasi varsin aikaiseen meidän pihasta maanantai-aamuna. Ajomatkaa oli reilu 800km. Kajaaniin ajettiin ensin, käytiin kaupassa, sitten Kuusamoon, Sallaan (sieltä sai hyvää pitsaa!), sieltä Savukoskelle ja pikkuruisten kylien läpi yöpaikkaamme. Mietimme matkalla, asuuko kylissä kukaan, mutta huoli oli kuitenkin turha, isoimmasta kylästä löytyi tienvarresta ainakin 8 taloa! ihan asuttuja vieläpä. Joillakin kylillä oli muutamien kilometrien mittainen pätkä oikein asfalttiakin. Ehkäpä oli pitänyt pistää paremmaksi kuin viereisellä kylällä.

Ajettiin siis ensin Suttikämpälle. Kämppä oli tosiaan pieni. Kurvattiin vielä kemihaaraan toiveikkaana, joskos isompaa löytyisi, mutta palattiin sitten tuolle pikkuruiselle majalle. Mutta mikäpä siellä sitten loppupeleissä oli ollessa, takka, pöytä ja kaksi nukkumalaveria, mitäpä sitä muuta tarttee! Tilaakin oli n. 3x3m ja siihen oli sisällytetty nuo edellämainitut mukavuudet. Pilkottiin ahkerina tyttöinä otsalampun valossa kasa puita ja lämmitettiin takkaa. Puita pilkkoessa olikin vuorossa kadonneen hanskan arvoitus vol1. Nimittäin hanskoja oli maassa äsken kaksi, oli! vaan siellä se hanska kiisi pitkin metsää erään raidallisen suussa..mutta palautui onneksi ehjänä. Vietimme siis vaellusta edeltävän yön pikku kämpässä ja varsin levottomissa merkeissä. Ei meinaan koiria nukuttanut, kun olivat sen 800km ajomatkan levänneet ja toiveikkaana nelikko pomppasi ylös joka kerta kun kylkeä käänsit "jee, nyt noustaan!"

kun vertaa tuohon miun rinkkaan, voi päätellä minkä kokoinen oli tuo oviaukko ;)

___

4.10 Kemihaara - Peskihaara n. 14km

Päästiin aamulla melko myöhään lähtemään, meinaan väsytti.. Aamiaiseksi syötiin pitsaa (pro-vaeltajan eväät), pakattiin rinkat ja hurautettiin autolla 28km Kemihaaraan, jonne foordi jäi parkkiin. Alunperin oli ajatuksena ehtiä ehkäpä pidemmällekin, mutta todettiin järkevimmäksi poiketa Peskihaaran tuvalle yöksi. Iloinen yllätys kyseisellä tuvalla oli patjat, mitä luksusta! Muutoinkin pohdittiin, että aika hienoa, että on autiotupia erämaassa, joissa saat yöpyä ilmaiseksi. Saat käyttää kaasuhellaa ruuanlaittoon, tuvan saat lämpimäksi kaminalla, puita löytyy (puidenpilkkomistaito on kyllä plussaa..) ja näin. Mahtavuutta. Mutta olet toisaalta kuitenkin keskellä erämaata, pilkkopimeässä, täydessä hiljaisuudessa. Suosittelen.

Itse matka kemihaarasta Peskihaaraan meni hyvin, polku oli ihan hyväkuntoinen ja maasto vaihteli metsäisestä soiseen. Välillä kiivettiin, välillä laskeuduttiin ja välillä tallusteltiin pitkin pitkospuita. Koirilla oli niin kivaa! Päivän kolmannella tauolla muistin sitten vihdoin laittaa hanskat piiloon, kun ensimmäisellä oli taas hanska erään raidallisen suussa menossa pitkin metsää, perässä eräs mustempi kelpie ja toisella tauolla samainen kelpie yritti samaa.. Mutta onneksi on avustajakoira Elsa, joka palauttaa kyllä hanskan, jonka tyhmä juniori on kehdannut pölliä :)

Koirat kantoivat pääasiassa tyytyväisinä reppujaan, joskin luopuivat niistä tauoilla mielellään. Elsan reppu hajosi jo ensimmäisen viiden kilometrin aikana, lienee valmistusvirhe, kesti kuitenkin koko reissun hajoamatta enempää. Otin tänään yhteyttä myyjään kuvien kera ja ihan noin vain lupasivat lähettää uuden repun tilalle. Tuota voi kutsua asiakaspalveluksi kyllä :)

bongattiin pyitä ja kuukkeleita. Kuukkelit ei kyllä lentotaidoilla vakuuttaneet, mutta on se vaan kaunis lintu!

___

5.10 Peskihaara-Peuraselkä-Tahvontupa 23km

koiraosasto (vielä) reippaana lähdössä matkantekoon.

Nukuttiin edellisenä yönä kevyt 13-14h, milloinhan viimeksi olisi mennyt nukkumaan klo 19? No, silloin tuli pimeää, mitä sitä valvomaankaan kun väsytti! Oli meinaan pikkuisen eri fiilis lähteä taas matkantekoon. Tuttu retkiaamiainen (hetki-kaurapuuroa, mehukeittoa, hapankorppua meetwurstilla ja aamupalajuustolla ja kahvia) naamaan ja menoksi!

Otettiin heti alkuun suunta tuvalta pohjoiseen, jossa polku meni ilman, että tarvitsi kiertää paria kilometriä risteyksen kautta. Vähän jännitti kuinka onnistuttiin, oma suuntavaisto kun sanoi, että mennään ihan eri suuntaan. Se siitä omasta suuntavaistosta, syytä oli luottaa kompassiin ja suunnistustaitoon, koskapa polulle tultiin just eikä melkein sinne minne pitikin. Pidettiin tauko laavulla (joka osoittautuu retken edetessä hyvinkin tärkeäksi paikaksi) ja jatkettiin matkaa vanhan poroaidan viertä.

pitkospuut eivät varsinaisesti olleet ihan just huollettuja :)

Tauko/tunti oli osoittautunut oikein toimivaksi ratkaisuksi ja myslipatukat ja suklaa oli kova juttu. Tässä vaiheessa teinikoirat Kiva ja Huuma eivät vain ymmärtäneet vieläkään taukojen merkitystä vaan Kiki kävi aina maate kun reppu laitettiin taas selkään "mitäh? joko me mennään, yhtään en oo ehtiny levätä!", kokeneempi kaarti Elsa ja Hinku sensijaan ottivat lepoa, tai no..elsa taisi keskittyä keppien pilkkomiseen.

Matkattiin autiotupa Peuranselkään ja oltiin perillä joskus puoli neljältä. Mietittiin miten tehtäisiin, jatkettaisiinko alkuperäisen suunnitelman mukaan Tahvon tuvalle vai ei, pimeä tulisi ennen seitsemää ja matkaahan olisi edessä. Onneksi kuitenkin päädyimme jatkamaan. Otsalamppu on hyvä keksintö! Polku vei varsin hyvin suoraan tuvalle, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Peuranselältä lähdettäessä oli vain edessä pienimuotoinen haaste, meinaan Jaurojoki!

Katja meni edeltä, kelpiet reippaina heti perään ja elsa samassa imussa. Jonkin verran virtausta tuossa oli, joten koirat päätyivät muutaman metrin enemmän sivuun kuin me. Voin kertoa, että vesi oli kylmää ja sitä oli riittävästi! Hieman polvitason yläpuolelle meinaan..hrr.. no ei kun kahlaamaan. Ongelmaksi muodoistui Kiva, joka oli sitä mieltä, ettei aio tulla. Kaikkien kukkahattutätien kauhistukseksi kivahan siis tuli. Kaulapannasta kii ja koira jokeen, hyvin ui! Tässä ylittäessä taas tiesi, mitä on kun kylmä kangistaa. Ei meinaan jalka noussut kovin herkkään enää vastarannalle päästyä! Varsin nopeasti iho kuitenkin toipui, samoin hieman järkyttynyt Kiva ;) Ja ei, en silti ymmärrä ihmisiä, jotka käyvät avannossa uimassa! Pintaveden lämpötilaksi katja selvitti huimat +5 astetta, siihen kakkonen eteen, niin voin harkita kastautuvani!

todistusaineistoa Katjan kuvaamana. Tommoiset crocksien tapaiset tossukengät ovat osoittautuneet hyväksi valinnaksi vaelluksille, kevyet ja helpot kahluu- ja olokengät.

Tahvon tuvalle saavuttiin puoli kahdeksan maissa ja eikun saunaa ja tupaa lämpeämään! Ihana paikka kerrassaan, saunan ja tuvan välissä kulki oikein kirkas tunturipuro. Hyvät oli löylyt ja olipa ihana peseytyä!

Tässä vaiheessa ei kukaan koiristakaan enää jaksanut ylimääräistä touhuta ja hanskat jäivät varastamatta :)

___

6.10 Tahvontupa - Hammaskuru 14km

Jumissa olevin lihaksin lähdettiin jatkamaan matkaa taas joskus 11 maissa. Vähän meillä tuppasi aamut venymään, mutta tämän päivän matka ei ollut pitkä. Pysähdyttiin tauolle Siulanruoktulle ja tsekattiin samalla se tupa, koskapa siellä oli tarkoitus takaisintullessa yöpyä. Oli oikein hyvä se! Hurja määrä rappusia johti ylös tuvalta ja puuliiteri oli sijoitettu sinne ylös, tietenkin. Edellämme (vieraskirjojen mukaan) vaeltava poikakolmikko oli sensijaan ahkeroinut klapin jos toisenkin, kiitokset siitä! Juuri samainen kolmikko tuli muutaman kilometrin jälkeen meitä vastaan, olipa hassua nähdä ihmisiä monen päivän tauon jälkeen! Muutama sana vaihdettiin ja jatkettiin matkaa.

Päädyttiin kerran taas kahlaamaan, ja kahlaamalla pääsivät joesta yli koirakin tällä kertaa. Jalkakylpy virkistää vai mitenseoli.. Kuljettiin saman joen vartta sitten tovi jos toinenkin ja ajatuksena oli ottaa suunta polulta oikaistaksemme tuvalle tunturin viertä. Löydettiin kuitenkin tunturista polku, jota lähdettiin seuraamaan, kunnes epäilys alkoi hiipiä katjan mieleen, josko polku kuitenkin vie tuvasta ohi. Epäilys osoittautui aiheelliseksi, eikun uusi suunta kompassilla (jos olisimme menneet kompassin mukaan, eikä polkua pitkin, ei ongelmaa olisi tullut) ja päädyttiin joen varteen. Tupa löytyi parinsadan metrin päästä. Tällä pienellä pätkällä tunturikoivujen seassa, Elsa keksi kunnioitettavassa viiden vuoden iässä, että on olemassa sellaisiakin olentoja kuten myyriä ja sopuleita! Niiden etsimisestä ei sitten meinannut tulla loppua millään. Tiettävästi saalista ei tullut, mutta sehän ei estänyt yrittämästä! "Tunturikoivujen alla niitä asuu..watch out! hähäää!" tuumi Elsa. Monta sopulia me kyllä nähtiinkin, niin elävää kuin kuollutta. Olin luullut niitä isommiksi, mutta ihan ne oli niin suloisia kuin ajattelinkin! hienot värit, kyllä!

Tuvasta löytyi jonkun tavaroita ja makuupussi. Ei uskallettu oikein purkaa rinkkoja eikä mitään, jännättiin vaan kuka tupaan tulee ja joudutaanko telttaan nukkumaan. Syystä tai toisesta satuin kurkkaamaan tuvan ovesta ulos ja pihalla seisoi vaalea iso otus kiiluvine silmineen. Saatoin sadasosasekunnin jo hyperventiloida, ennen kun tunnistin otuksen isoksi koiraksi, haulikolla varustettu isäntä tallusteli sitten pienen tovin päästä perässä. Jotenkin ei osattu ollenkaan odottaa, että sieltä tulisi vielä koirakin, jännitettiin vain tuleeko joku joka pistää meidät koirineen pihalle.. Autiotuvissahan siis saa olla koirien kanssa, jos se vaan kaikille yöpyjille sopii. Iso koira osoittautui lempeäksi, 1,5-vuotiaaksi länsi-siperianlaikaksi nimeltään Laikku. Laikku oli varovaisen ystävällinen ja puhui hyvin koiraa, eikä varsin omannut ajatustakaan, että rähisisi. Isäntä oli perinteinen metsämies, savotta-rinkat, jahti-asut ja näin. Olivat olleet koko alkuviikon metsällä ja mies kertoi nähneensä 1,5km päässä tuvasta karhun raateleman poronruhon. Great! Kertoili sitten tarinoita itä-kairan prinssistä (r.i.p), itä-kairan prinsessasta (joku täti joka edelleen kuljeskelee tuvalta tuvalle) ja näin. Näyttipä kuvia viime talvisesta kohtaamisestaan karhunkin kanssa! Hyvin tultiin koko sakki toimeen, pienessä tuvassa siis nukkui kolme ihmistä ja viisi koiraa.

to be continued...

koirille on hankittu reput ja aamulenkillä on kumpikin pyrrityttö kanniskellut omenoita repuissaan. Saas nähdä kuinka hommassa käy.. 10% painosta on se virallinen ohje (tarkoittaisi näiden kohdalla 1,4-1,5kg), kummallakin on nappulaa punnittuna jotain 900g ja siihen repun paino päälle, eli vähemmällä pääsevät ja hyvä niin, ekakertalaisia kun ovat. Reput tulivat viime viikolla, joten tosiaan liikaa ei olla harjoiteltu..

Tänään oli ihana syksyinen sää, että sitten tykkään syksystä! Olisi ollut ihan hulluutta jättää kamera kotiin, joten tässäpä kuvasatoa:

team räpeltäjät

kiksi hiipii ja vaanii dukkia

Duk

vauhtia ei raidalliselta kaksikolta puutu

ja miun perinteinen kuvakulma :D

reissusta tultua onkin sitten vuorossa kolmet agilitykisat, 15.10 joensuussa ja seuraavana viikonloppuna kajaani + kuopio. Joskos saisi nollia tilille, ettei tarvitsisi talvipakkasella palella kisoissa. Tupla ois kiva... kolme nollaahan meiltä löytyy, vaan kaikki ovat hyppyradoilta, joten kaksi vain hyväksytään.

sitten muutama toisaalta pöllitty kuva ja linkki:

nutun omistaja jenni oli tehny nutulle aivan übersöpön takin! ja söpö on kantajansakin :) (kuva Jenni Heini/Teemu Heikkilä)

ja velipoika roikki oli päätynyt videolle noutopuuhissa ja ruutuhommissa, huippis roikki!

katsokaas myös Kiksin komean veljen kuvia täältä, toi kivan etutassuseisonta on vielä pikkasen vaiheessa verrattuna Neroon ;)