Itsenäisyyspäivä vierähti mukavasti joa:n historian toisissa agilitykisoissa.Tuloksiahan sieltä ei sellaisia toivottavia tullut, ensimmäiseltä radalta 5vp, olis pitäny ohjata niin kuin alunperin aikoi eikä olettaa että koira menee jos sille ei näytä. Tämä siis neljänneksi viimeisellä esteellä...ja toiselta radalta 0 mutta sijoitus vasta 4. joten sitä ei nousunollaksi lasketa *huoh*
mutta siis..kuten etusivulta voi jo lukea, tuli sitä viikonlopun aikana voitettuakin;) Matka messariin oli menestyksekäs, muutenkin kun ostosten kannalta..Eli sunnuntaina elsasta tuli kerralla sekä juniorivoittaja-07 että voittaja-07. Eipä ois voinu juuri paremmin mennä:) mukaan lähti toki myös serti. Muuten matkasta sen verran, että rahat meni eikä riittänykään...pankkikortti oli luiskahtanu miinuksen puolelle reissun aikana jotenkin kummallisesti;) Mainittakoon, ettei niitä joululahjoja matkalta tarttunut mukaan kuin kaksi.. Elsa tosin sai tavaraa sen verran ettei kyllä tarvitsisi enää yhdenyhtä lahjaa! Pussi leluja, kaksi narupalloa, kaksi patukkaa, noutokapula, ruokakuppi, luita..Eli kaikkea mitä nyt pieni pyrri voi tarvita;)
Niin..ylpeänä myös voin kai jo sanoa ettei se nouto ole murheenkryynimme enää siinä mittakaavassa missä se ennen oli. Elsallahan ei sinänsä ollut mitään ongelmaa itse noudon kanssa, vaan loppuasennon. Tai, ehkei se ongelma koskaan ollutkaan elsalla vaan minulla..En halunnut reenata koko noutoa, koska tuntui että päivä menee pilalle kun se ei kuitenkaan onnistu. Elsa ei yhtään halunnut pitää kapulaa kun istui. Kokeiltu oli naksulla (jolloin en ainakaa saanu aikaa pidemmäks) ja sitten pakolla "suu auki, kapula suuhun ja suu kiinni"-tyylillä, joka ei sekään sopinut elsalle. Koko koira vajosi kapulan painosta, oli se sitten niin kamalaa sen pitäminen!viime keväänä kokeilimme kuumentaa elsaa kapulalla ja juoksuttaa sitä kapula suussa, näin se siis sitä pitää, mutta seurauksena oli kapula tulitikuiksi pilkkomisyrityksiä. Palattiin tähän sitten Taskisen Satun koulutuksssa vaikka väitinkin muistaakseni ettei se kuitenkaan onnistu;) Noo..kuinkas ollakaan elsa kantoi kapulaa juoksuttamalla ihan nätisti ja jatkoin tätä kotona juoksennellen hirveästi kehuen väliä olohuone-makuuhuone. Kerran sitten Elsa jäi makkarin ovelle seisomaan kapula suussa kun ei enää viittiny juosta miun peräs ja kehuin hirveästi. Joku kerta se vahingossa istahti kapulaa pitäen ja seisominen ei ollut ongelma eikä mikään. Kuten tiesinkin, kyse ei ollut siitä, etteikö koira haluaisi tehdä mitä pyydän, vaan siitä ettei se ymmärrä vaatimuksia. Pari päivää sitten sain elsan tulemaan sivulle kapula suussa ja kyllä me tytöt riehuttiin :D Ehkä me vielä joskus startataankin avoimessa;)