ilmoitin nyt elsan siis tokokokeisiin. vielä yhteen ilmoitan, josko  niistä yhteen kolmesta edes päästäisiin. kaikissa kahdessa, jossa on rajoitettu osallistuminen, ottanevat varakoirakoita, joten ei herneenpalkoja tai muitakaan rehuja nenukkiin miun koevarailuista vaikka juoksu painaa päälle ;)

eilen käytiin reenaamassa lauran ja taimin+taran, marian ja morriksen + vertin ja suskin ja reino-matin kanssa tokoa. elsa teki ruutua (ihan ok, vaikka hakeutuikin koko ajan oikeaan reunaan, ellei juossut suoraan alustalle, eniwei, kaikki ruutuun asti ja teimme lopulta varmaan 35metristä). vauhti oli ainakin kova :) ei tehty sinne jäämisiä/poiskutsumisia ollenkaan.

seuraaminen oli ihan ok. vähän miukumista alkuun (onkohan miulla sittenkin kaksi kissaa?elsa turhautuneena päästelee ääniä "miummmiummmmiummm" =) mutta ok paikka, joskin hieman taaempana saisi olla. peruuttaminen..ähh.oli kamala:D

tässä välissä tein kaukokäskyjä, pääasiassa ensimmäistä nostoa istumaan ja seisomaan eri etäisyyksiltä, muutaman ainakin siitä kymmenestä metristä. miten se istuminen onkaan väliin niin vaikeaa?ei mitään logiikkaa miun ja elsan välimatkassa suhteessa nousuprosenttiin. suski käski miun tehdä käsimerkin enemmän sivulle, että koira erottaa sen paremmin. täytyy yrittää :) onnistuessaan oikein mallikkaat vaihdot, juuri niin kuin opetettu. se istumaan nousu vaan välillä tökkii, toisella käskyllä se sitten nousee kyllä.

hyppynoudossa otettiin ensin yksi palautus vain esteen takaa kutsuna. sitten heittelin kapulaa vaikka sun kuinka vinoon kumpaankin suuntaan ja yhtä lukuunottamatta kaikki (ehkä 6?) onnistuivat hienosti =) en ottanut sivulle palautuksia ollenkaan, niin saipahan tuoda vauhdilla.

tänää odotellessa ninkaa ja tiinaa (sekä tietysti vappu-pyrriä,peppi-sprinkkua ja vili- ja mytty-iitalianvinttareita) hakemaan, ehdin tehdä kaukokäskyjä, palkkana pihalta löydetty keppi =)

tein taas nostoja, paria vaihtoa ja yhden kokonaisen sarjan aloittaen istumisella (tämä ehkä 5metristä). olin välillä kymppimetrissä, välillä hieman lähempänä. kun lähempää onnistui, pidensin matkaa. voisin kyllä sinänsä huoletta pidentää tuota matkaa, ei se eteenpäin tule. koko sarjassa se liikkui ehkä 5cm taaksepäin, eli teki niin kuin sille on opetettu. seiso-istu-vaihtoa pitäisi hioa puhtaammaksi. matkassa mättää vain se istumaan nousu ja ajoittainen maahanmenon vaikeus =) muuten kyllä itse vaihdot ovat mallikkaat!

ehdin tehdä myös liikkeestä istumista keppiä taakse heittäen. hyvin meni, joskin ensimmäisellä kerralla jäi seisomaan..ehkei ollut ihan koira mukana siinä että mikä oli homman nimi. palkkailin eri kohdista suoritusta ja koira istui kuin istuikin ihan suorassa :) ainaki miun mielestä..

käväistiin siis jo tuolla edellämainitulla porukalla mertalammella käppästelemässä. rajoituksia uhmaten tallustelimme hiihtoladuilla..tosin metsässäkin lumi kantoi! oli oikein kiva, vaikkakin mokoma takatalvi painoi päälle, lunta on satanut koko päivän.

tässä illalla menemme agireeneihin ja ajattelin tehdä muutamat ruudut.

on pitänyt laitella uusia kuvatuksia, nyt niitä tulee:

kerttu

1239971103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239971121_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

joku vanha kuva tältä talvelta

1239971162_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

kuurapartapyrri

1239971185_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

väsynyt pyrri =)

1239971222_img-d41d8cd98f00b204e9800998e