oltiin sovittu katjan ja pikkukelpi hinkuun kanssa tokotreenit tälle aamulle. pikkutytöt oli intopiukeena lähdössä reenimään (tosin tämähän on siis sääntö, ei poikkeus). treenailimme niinivaaran vanhan tk:n viereisellä hiekkakentällä.

elsi aloitti seuraamisella käskytettynä. ihan ok täyskäännöksiä nyt, käännöksistä olen palkkaillut sitä ilmeisesti liikaa, koska ottaa heti käännöksen jälkeen etäisyyttä ja ilmeisemmin odottaa namia. askeleet meni hyvin, lukuunottamatta peruuttamista, jossa aina vino perusasento. tosin myöskin ohjaaja peruuttaa vinoon! (hyvä välillä siis treeniä kun joku katsoo..) seuraamisen paikka pysyi nyt hyvänä. juoksemista emme ole oikein treenanneet ja se kyllä näkyi. lähinnä koira hölkötteli siinä vierellä! siihen täytyy paneutua nyt.

teimme seuraamisen jälkeen ruudun. lähetin varalta jostai 10metristä, kun viimeksi kun olemme reenanneet (eli yli viikko sitten) oli vaikeaa saada onnistuneita suorituksia keskelle ruutua. voi olla että siitä tänne purppasinkin. sittenhän otin lopulta kosketusalustan, pari toistoa sillä, sitten ilman ->hyvä paikka ja lopetus. aina se sinne oikeaan reunaan hakeutui ja kun huomasi ettei ollut hyvä, siirtyi keskelle. mutta en siis saanut sitä menemään keskelle suoraan.

no, nyt siis elsi juoksi hyvää vauhtia ruutuun ja jäi heti suoraan keskelle! sai superkovat kehut ja tietty miun heittämän palkan ja rallaili innoissaan ruutuun ja takaisin wubba suussa =) annoin tehdä, tiesi ainakin olleensa hyvä! en uskaltanut ottaa enää, jäi todella hyvä mieli! en tiedä kääntyikö koira eri suuntaan (yleensä kääntyy oikealle) vai mitä, mutta käännös ainakin oli pienempi. huippua :)

hinkun tehtyä omansa, tehtiin elsin kanssa kaukokäskyjä. tein pari seiso-istu- vaihtoa läheltä ja palkan viskasin taakse. takapalkalla teimme sitten lähes täydestä matkasta nousuja maa-sei ja maa-istu. yhdellä kerralla tein useamman vaihdon ja sitten taas muutaman nousun. hyvin meni, nousi ihan ok ja mikä tärkeintä, heti ensimmäisellä!

hipa teki taas väliin ja elsin vuorolla tehtiin ihan perusasennossa oloa niin että katja käskyttää "käsky, käsky..maaahan" eikä elsi liiku. vaikeaa oli, mutta onneksi treenaus tuotti tulosta=) välillä mie sit käskin sen maahan ja istumaan, enimmäkseen oltiin perusasennossa. tätä vois ihan hyvin reenata kotona, mutta kun ei tule tehtyä!

tehtiin sitten tunari. sekin ollaan siis viimeksi tehty siellä laivalla.. ensin heitin kapulan pöpelikköön ja elsa etsi sen. sitten laitettiin kasa vieraita ja oma ihan viereen. hyvin haki. toinen samanlainen ja yhtä hyvä. kunnon haistelut, eikä vääriä ronkittu. neljäs tehtiin laittamalla kapulat (niitä tais olla jopa 7) riviin ja ensimmäinen yritys tuotti oikean kapulan tuonnin, mutta ronkki muita ja etsi tosi kauan (josta vähän hermostui). seuraava vastaava oli jo parempi, vieraita vain siirreltiin ja viimeisellä ei tehty sitäkään, hyvä haistelu ja oikea nousi ja siitä saikin namin sijasta wubbaleikin :)

loppuun paikallamakuu 3min piilossa. ei onkelmia.

jäi ihan superhyvä olo treeneistä. oli oikein kiva tehdä ja vielä kun onnistui noin hyvin! supertyytyväinen olin taitavaan pikkupyrriin :)

suuntasimme tästä kävellen repokalliolle ja siellä kiersimme sen 4km lenkin. mukava lenkki hyvässä seurassa ja matkaakin tuli varmaan lähemmäs 8km.