tänään pyöräytimme heti aamutuimaan vihreän sanni-auton nokan kohti eläintohtori kivutonta.

ensin pistettiin kepsu-kissa unten maille. olin jo toivonut aiemmin, ettei kerttua rauhoiteta medotomiidihydrokloridilla (kauppanimet esim. cepetor ja dimotor), joka on hyvin yleinen ja käytetty lääke. joitakin somppuja ja abyjä on viime vuosina kuollut kyseisen lääkkeen aiheuttamaan anafylaktiseen reaktioon. vaikkei ihan lähisuvusta tuota kai löydy, ajattelin pelata varman päälle. niinpä kerttu nukkui jollain muulla..joka kuulemma voi aiheuttaa pahoinvointia. ei oo viel näkynnä.

eli kepsu on siis päässyt "värkeistään" eroon onneksi ennen ensimmäisen kiiman alkamista. nyt sitten odotetaan kuinka käy turkin ja luonteen. tuleeko iiihana puuhkaturkki?:)

nyt se kissa nuokkuu tuossa boksissaan verkkopuku (meillä töissä tuo siis tunnetaan ennemminkin "perjantaipipona" vaikkei päässä olekaan) päällä. ihan rauhallinen se on, kipupiikki (pitkävaikutteinen) on ja antibioottikin piikkinä saatu.

MUTTA...sitten toisiin uutisiin. eli, kertun nukkuessa ultrattiin elsi. siellä on pikkupyrrejä tulossa <3 eläinlääkäri ultrasi pikaisesti ja näkyvyys saatiin kolmeen pentuun. kolmekin riittää, mutta lisää saa tulla ;) huippua!

elsi on ruvennu nyt syömään vähän paremmin. saatiin palkinnoksi tokokokeesta best friendin markettinappulaa ja huvikseen kokeiltiin, syökö nirsomus sitä. ja sehän söi! miks hitos ostan sille yli 60e maksavaa ruokaa kun tyyppi syö paremmi jotai tommosta. tyhmää! no sekasi se on nyt oikeeta ja "väärää" saanu. ei saa pitkään...