ulkona sataa vettä ja vielä ei jaksaisi sinne lähteä. tokotreeniä olis kyllä suunnitelmissa tälle päivälle. aion ilmoittaa elsan pian kisoihin. kisat eivät vaan ole ihan pian, liikkeet on vielä niin kesken. eipä silti, ei meillä ole mihinkään kiirekään.

minuu vaivaa koiranpentukuume. se jäi noiden elsan pentujen pohjalta vaikka niistä saa lukea niiden omassa blogissa vaikka mitä :) koskaan en ole aiemmin kovin tykännyt koiranpennuista, onhan  ne söpöjä MUTTA.. enkä kyllä edelleenkään saa itseäni tykkäämään joistan noista pennuista joita täälläkin pyörii. johtunee rodusta.. se on jännää miten ihmiset (mukaanlukien minä) tekee niin suuria johtopäätöksiä sen ensimmäisen tuntemansa tietyn rodun yksilön perusteella. sen jälkeen tulee tavattua monta samanrotuista erilaista koiraa, mutta jos se ensimmäinen tuntemasi on jollain lailla kamala, jostain selkäytimestä se epäluulo/tykkäämättömyys tiettyä rotua kohtaan kumpuaa, vaikka optimistisesti yrittääkin suhtautua. varmaan kun ei ole tavannut TODELLA kivoja vaan "ihan" kivoja koiria..

sama pätee moniin ihmisiin suhteessa pyrreihin. voin sanoa, että oikeastaan kovinkaan monta kertaa en ole ensimmäiseksi mitään hyvää kuullut kun kerron että omistan yksilön rotua pyreneittenpaimenkoira. en edes mainitse karvanpituutta, koska se tuntuu menevän liian monille liian korkealentoiseksi. tosin törmää vieläkin kysymyksiin tyyliin "tuo varmaan kasvaa tuosta vielä" "miten sinä agilityä niiiiin ison koiran kanssa?" "ai, sehän on sellainen...no iso" ja ihminen tapailee jotain korkeutta tyyliin oman päänsä korkeudella.. toisaalta hyvä, luulkoot ihmiset mitä vain, pyrristä ei ole tullut muotirotua luulojen/kokemusten pohjalta. mutta kyllä tuossa pari viikkoa sitten kohtasin aika mielenkiintoista käytöstä. oltiin siis elsan kanssa varkaudessa reenimässä agia. kirsin kaverit tulivat katsomaan elsaa ja pilaa. kirsin kaveria oli joskus pyrri purrut. kysymykset olivat kun elsan päästin autosta vapaaksi "voidaanko me tässä nyt näin kyykyssä olla vai pitäisikö meidän aluksi mennä jonnekin pois että se koira tottuu?" ööö...ei, olkaa siinä vaan (elsa oli jo käynyt pian kaikki morjestaa). sitten siinä olimme ja elsa lähinnä höyrysi agikentälle päin. tuli puhetta pilan silmistä, että ne on vaaleammat kuin elsan. "kato miten vaaleat tän silmät on ku vertaa elsaan" "no voinko mie nyt sitä noin vaa täältä silmiin kattoo, ettei se nyt hyökkää tai mitään?" ööö..senkus katot vain... aika ilmeisen kurja kokemus löytyy joo.

no, sitten siihen koiranpentukuumeeseen. pyrrihän se seuraava koirani on. tosin, tunnustan, etten ole varsinaisesti mikään rotu-uskollinen tyyppi, joskus tulen vielä omistamaan belggarin, lisäksi jollain tasolla myös kelpi, ja uutena kroatianpaimen kiinnostaa. mitään pyrripentuetta ei ole tällä hetkellä kiikarissa, ranskassa olisi ollut yksi ihan mielenkiintoinen. jos elsa olisi toisen narttupennun tehnyt, ehkä tilanne olisi toinen. toisaalta mieli tekisi odottaa elsan mahdollisia seuraavia pentuja(jos sulhosuunnitelmat toteutuu niiiiin..;), toisaalta taas ei ehkä jaksaisi odottaa kahta vuotta. jos pentuja ei vaikka synnykään? mutta ikäeroa on tietysti hyvä olla, tällä hetkellä minulla on siis 3v koira ja pian 1v kissa. jos tässä pentu olisi, kymmenen vuoden päästä koko sakki olisi eläkekerhoa ja kun tarkoitus ei ole alkaa "keräillä" koiria isoa laumaa. kolme koiraa on mielestäni ihan maksimi, jos vain yksi perheestä niiden kanssa harrastaa (niin kuin meillä tällä hetkellä). tällöinkin yhden pitää olla jo lähellä eläköitymistä. miten aika edes riittää suuremman koiramäärän kanssa? olen sen verran laiska, etten esimerkiksi jaksaisi käydä pitkällä lenkillä kahteen eri otteeseen, kaupungissa kun ei hyvällä katsota irti juoksevaa koiralaumaa..elsa tosin on miulla irti lähes aina jos ei tie ihan vieressä mene. tietysti jos perheessä on toinenkin aktiivinen harrastaja/koirien liikuttaja, tilanne on toinen. lisäksi potisin koko ajan huonoa omatuntoa kun kaikille ei riittäisi saman verran aikaa, vaikka koirat tuskin sitä huomaisi, eiköhän niille riittäisi tarvittaessa koirakavereidenkin seura. ja juuri tuota en halua, toisiin koiriin leimaantunutta koiraa.

Lisäksi, vaikka pentukuume vaivaakin, meillä on elsan kanssa vielä paljon tavoitteita saavutettavana, vaikka paljon (tai enemmän kuin uskoinkaan) on jo tähän mennessä saavutettu. tosin ei elsa telakalle jää uuden pennun tultua tietenkään :) olen joskus miettinyt myös pitkäkarvaista pyrriä. joskus..tai oikeastaan se oli haave silloin kun en tiennyt lyhytkarvaisesta. koskaan ei voi sanoa "ei koskaan" mutta.. yhdelle hienolle nartulle on tulossa pentuja. ainut vaan että.. jos saisi puolipitkäkarvaisen niin kiva. ja ilman sitä takkuominaisuutta (tai siis rastoiksihan niitä kutsutaan), kuka myis takuttomuustakuulla? :) ilman siis, että turkin kunnossapito olisi hirmuinen homma..minusta ne rastat ovat jollain tasolla todella ällöttäviä. tai jos pitäisi valita niin mielummin laatat kuin rastat, puhumattakaan nyöreistä. ja korkeintaan siihen takaosaan ja siis todellakin "luonnostaan" tulleita, mie en rupee niitä mehiläisvahalla vääntämään, varsinkin kun seurauksena koira kuitenkin repisi epäaidot irti ;)..jos haluaisin pulin, ottaisin pulin ;) kaverin sanna sanoi ettei pitkäkarvaisen turkki ole juurikaan lyhytkarvaa työläämpi. "ehkä karvanlähtöajan lisäksi kerran kuussa kun harjaa, ei tule rastoja" siinäkin on sitten se noin kymmenen harjauskertaa enemmän ;) no, ei tuo nyt kai olisi ongelma.. "kyllähän lyhytkarvaistakin täytyy trimmata, korvakarvat, tassukarvat, mahakarvat.." öööei, elsaan ei oo saksilla koskettu, fiskarsseille on käyttöä vain jos korvantaukset menee takkuun. todellakin laiskan ihmisen koira :) lisäksi jos pk pyrrin saisi oikeasti sellaisella "tuulen tuivertamalla ilmeellä" eikä selllaisella, että silmät täytyy kaivaa sieltä karvojen alta.. ja ei fawnina. en vain tykkää fawnista. ne ovat lähes kaikki näkemäni jotenkin "haaleita" värittömiä. ja liian tavallisia. lisäksi kun vielä luonne täsmäis..ehkä siis pysyn lyhemmässä versiossa, jossa fawnikin on mielestäni hieno :D äitini haluaisi myös pyrrin. sille karvanlaadulla ei ole niin väliä. kai. tai lähinnä se ei tiedä mitä ilmeisesti joutuisi tekemään ;) lähinnähän siis ongelmana on se, että koiran pitäisi olla aikuinen, tai nuori aikuinen, olematta "liian" vanha, ja kodinvaihdostaa huolimatta ihan täyspäinen otus. tai no, eihän lalakaan ollut täyspäinen meille tullessaan, oikeastaan melkolailla kaukana siitä. mutta hermorakenne on nyt rautaa, väittäisin että vähän liiankin. jotenkin en usko, että pyrrin kanssa kävisi ihan noin ;) mammahan on nyt siis saksassa vaihto-oppilaana 3kk. oon ylpeä :)

sitten olisi toki ulkonäön lisäksi kovasti muitakin kriteerejä. jotka tosin pätevät pyrriin karvanlaatua katsomatta. tai oikeastaan koiraan kuin koiraan joka miulle tulee. sitten kun joskus tulee.