olen kovasti ylpeä jo nyt elsin pienistä pennuista. tasapainoisen oloisia pikkupyrrejä varustettuna oikealla tekemisen meiningillä. aulis ja pila ovat lisäksi käyneet tutustumassa lampaisiin ja selkeästi niiden päälle ymmärtäneet. pila oli tutustumisen lisäksi päättänyt heti ruveta hommiin ja tarmokkaasti pitänyt laumaa paikallaan ja kasassa kiertämällä laumaa ympäri. heh..oli toiminut "apupaimenena" bortsulle. rohkeutta ei tunnu neidiltä puuttuvan, lampaiden ja aidan välistä se oli tiensä useita kertoja raivannut eteenpäin, 4kk vanha pentu, joka samana päivänä ensimmäistä kertaa koko lampakset. hienoa =)

elsahan ei ole käynyt paimentamassa kuin kerran. silloin homma ei ottanut toimiakseen. täällä päin ei ole paikkoja joissa harjoitella, tai oikein edes käydä katsomassa lampaita aidan sisäpuolella. tai, no on, mutta en ole oikein innokas ajelemaan yhteensä sitä vähintään sataa kilometriä asian vuoksi. tämä ensimmäinen kerta oli muutenkin pettymys, kallista ja käteen ei jäänyt mitään, kouluttajaa ei selvästi kiinnostanut selittää asioita, jos koira ei heti ruvennut hommiin. mutta ei siitä sen enempää..
 
no elsallako ei sitten ole paimennustaipumuksia? kovin paljon en vielä suostu suuntaan tai toiseen yhden kerran perusteella sanomaan. toiveita elätän toki, että olisi, mutta ihan sama koira se minulle on, olipa tai ei. siitä, että elsan kanssa on systemaattisesti harjoiteltu tokoa, ei ole apua paimennuksen saralla, kuin korkeintaan joskus mahdollisesti hallittavuudessa. ja jos haluaa ruveta etsimään, lähisuvusta paimentavia koiria löytyy kyllä (esim. elsan pentuesisko belline noire). ja..no 2/4 elsan pennuista näyttäisivät tällä hetkellä omaavan silmää hommalle, ja kaksi ei ole vielä lampaita nähnyt. toki pentujen isä chakka paimentaa hyvin, joten vieritettäköön kaikki kunnia vaikka hänelle.
 
jonkin verran on ollut puhetta noista paimennustaipumuksista. heitetään huvikseen muutamia kysymyksiä ilmaan, eivät sen kummemmin ole mielipiteitäni, kun pohdiskelen.  pitäisikö paimennustaipumukset huomioida jalostuksessa? alunperin pyrrihän on paimen ja ilmeisesti sitä jossain määrin vieläkin ranskassa sellaisena käytetään. mutta, kuinka nyt voidaan yhtäkkiä ruveta huomioimaan paimennustaipumuksia, jos niihin on suunnilleen tähän saakka viitattu kintaalla? missä määrin tämä ylipäätään on mahdollista huomioida? suomessa ei ole olemassa testiä, joka taipumussta mittaisi. lisäksi eri puolilla suomea on hyvin erilaiset mahdollisuudet päästä paimentamaan tai edes katsomaan lampaita. monenko kerran perusteella mielipiteitä koiran taipumuksista voi tehdä suuntaan tai toiseen? ja mitä koira sitten nyky-yhteiskunnassa tekee paimennustaipumuksilla?  se, mikä on totta,on, että pyrri-ihmiset jaksavat aina vaahdota miten kyseessä on TYÖkoira. miten tämä sitten näkyy koirien käytössä ja jalostusvalinnoissa? mitä ylipäätään sisältää sana työkoira. oma mielipiteeni asiaan on, että työkoirasta voidaan puhua vasta sitten, kun koira tekee työkseen, päivittäin jotain asiaa johon se on koulutettu (joo, ja paimennuksessakin koiraa koulutetaan, kaikki eivät ole sisäsyntyisiä malleja, joskaan kaikki ei ole opetettavissakaan), työkoirasta puhuisin vasta kun puhutaan täysipäiväisestä paimenena toimimisesta, opas-, avustaja-, raja-, tai poliisikoirasta. toki puhuttaessa pyrristä työkoirana tarkoitetaan sitä enemmänkin rotuna. no, montaako yksilöä sitten käytetään suomessa näissä töissä? ilmeisesti ihan paria..ja kuka ottaa pyrrin noihin töihin? no tuskin kukaan rotua tuntematon ainakaan. ja okei, ehkä niin päin ensin pyrri sitten sille ne lampaat, mutta jos rotua tuntematon etsii paimenkoiraa lammastilalle, vaihtoehtoja ei bortsun ja kelpin lisäksi oikein ole, tai no on, mutta kuka ottaa riskin?. valitettava totuus se on pyrrin, kuten muidenkin joskus paimenena toimineiden rotujen kohdalla (vrt.esim. belgit, colliet, sheltit jne.) että kyseessä on lähinnä vain harrastus- ja seurakoira. miltähän edellä suluissa mainituista mahtaa paimennustaipumusta löytyä?
 
ja ei, en silti kannata pyrrien siirtämistä 9-ryhmään;) ja omat ajatukseni paimennustaipumuksista ovat kieltämättä hieman ristiriitaiset, joskin kannatan niiden huomioimista jalostuksessa siinä määrin kun se on mahdollista ja toivoisin ihmisten käyttävän koiriaan lampailla. ongelmiahan rodusta löytyy riittämiin huomioitavaksi jo muutenkin..mutta olisi hienoa saada pyrreille oma testi paimennuksen suhteen suomeenkin. tätä ilmeisesti puuhataan.