kuten sanottu, aina se juoksu sattuu väärään aikaan..mutta onneksi se on elsillä harvoin :) kolmet kisat jäi siis väliin ja nyt ei ole kolmeen viikkoon kisoja tiedossakaan. kaksi viikkoa musta kulki pöksyt jalassa ja kolmas viikko meni jo ilman. kolmannella viikolla koira oli lisäksi oma itsensä, ensimmäiset kaksi viikkoa sai olla hieman varuillaan.. elsa olisi taas lähtenyt tekemään pentuja vaikka lapinkoiran tai liikalihavan flätin kanssa, väliäkö tuolla :) lisäksi ensimmäisen kahden viikon aikana piti lenkillä pissiä kymmenen metrin välein, nuolla kaikki pissat (mukaanlukien omansa) ja kulkea tyhjä katse ruskeissa silmissä eteenpäin. joo, normaalia uroskoiran omistajille ja juurikin tässä nähdään syy, miksi en osaa urosta itselleni kuvitella. oksettavaa tuo ku*ien nuoleminen! yök. kun elsan juoksu viime viikolla loppui, soitti kirsi elsin pila-pennun (tai siis eihän se sitten enää ole pentu!) aloittaneen juoksunsa. varsin aikaiseen, 8kk iässä.

viikonloppuna käytiin liperissä lumikenkäilemässä. oli taas ilo nähdä touhukas ja iloinen belgikoira :)  kovasti oli lala meidän tuloa taas odottanut ja voi sitä riemua sitten.. pellolla ja jäällä kuljettiin ja lala haastoi koko ajan elsiä leikkiin, pyöri lumessa ja juoksenteli edestakas. pari vaisumpaa päivää oli viime viikkoon mahtunut, mutta lala näyttää voivan hyvin :) oli kyllä ihana nähdä lala pitkästä aikaa <3

noh, kun nyt on selvitty juoksusta, aloitettiin ihan kunnolla (heheh..miekö aloittaisin jotai kunnolla..)reenaaminen. eilen käytiin tokoilemassa maijan ja koirien, suskin ja reinon ja jonnan ja vanjan kanssa. oli niin kylmä (varsinkin taas yllättäen miulla) ettei tehty paikkamakuuta. elsi teki ruutua alustalle ja tekipä varsin hienosti :) lähinnä lähettelin sitä eri matkoilta, ilman merkkiä. tein pari merkkiä erikseen sitten. tehtiin myös paikkamakuun alku- ja loppujutut ja olen totaalisesti unohtanut harjoitella tuon liikkurin mukanaolon. elsi ei nyt välittänyt muiden käskyistä mutta kun liikkurina toiminut suski kävi kohdalla huitomassa, katseli suskia hetken ennen kun otti taas kontaktin, että pystyi käskemään maahan. reeniä :) seuraamisella muuten aloitettiin ja leikitin elsan autostaoton jälkeen. pyrri pysyi hiljaa, mutta olihan se vähän levotonta..