tänään vapaapäivän kunniaksi raahasin aamulenkille paitsi elsan, myös kertun ja kameran. kepuhan on aina välillä meidän aamulenkeillä mukana tuossa metsikössä ja kävelee ihan hyvin - kotiin =) muutenhan meno on kissamaisen jumittavaa, mutta kun kotiin mennään, kepsu talsii oikean talon eteen, oikealle ovelle hihnassa miun eellä.

kepsullahan alkaa kohta olla ikää jo 1,5v. tuntuu ettei se olisi kovin paljoa kasvanut, mutta kun katsoo vanhoja kuvia niin onhan se ja aika paljon ;) luonne ei ole muuttunut mihinkään, villi se on edelleen ja siellä missä jotain tapahtuu, siellä kerttu :) enemmän ja enemmän siitä on tulossa sylikissa ja pitkiäkin tovia malttaa sylissä olla ja puskeutua ja "hoitaa". kepsu siis nuolee.. lisäksi sen kovasti ilmeisesti tekisi mieli nuolla hiuksia, mutta se tyytyy vain hellyyspuuskassaan siristelemään silmiään ja koskettamaan tassulla hiuksia. hassu :) edelleenkin se on hyvin paljon enemmän jussin kissa. johtunee tuosta miun mustasta perskärpäsestä, jota ilman en pääse mihinkään kotona.

kepsu on myös hyvä keksimään kaikenlaisia kujeita. ensin hitti oli aiki unohtunut vessanpönttö, jonka takareunasta tippuvia vesipisaroita oli ihana jahdata. homma ei enää ollut kivaa kun kansi systemaattisesti muistettiin laittaa kii =) sittenmmin se keksi muunmuassa, että kun koiran vesikuppia tassulla työntää, sen reunan yli lentää vettä ja sitä on kiva jahdata. seurauksella lainehtivat lattiat makuuhuoneessa ja keittiössä..nyt hittinä on kaivautua syystä tai toisesta sen hiekkalaatikon edessä olevan muovimaton alle.. noin muutamia siis mainitakseni. uskomattoman pitkiä aikoja se malttaa katsella makkarin ikkunasta ulos kadulle, jahdata kärpäsiä lasin läpi ja kujerrella koirille. lisäksi kepu toki auttaa lähes kaikissa päivän askareissa, jos ei muuten, niin ainakin kunnioittamalla toimintaa läsnäolollaan :)

temppuja ei olla liiemmin tehty. kosketuskeppiä pidetään mielessä ja uutena ollaan hyvin laiskasti opeteltu tassun antamista.

 

selkäkuvioitusta, eli tickingiä

 

kepu kävelyllä :)