dukki korkkasi eilen näyttelyuransa ja kiva oli messissä myös.

tuomari arpoi dukin kohdalla, mutta päätti sen kuitenkin pitää pitkäkarvoissa. samapa tuo sinänsä, siirtäköön joku muu joskus jos siltä tuntuu, tai olkoon vaikka siirtämättä :) tuomari kuitenkin totesi koiran olevan tyypiltään selkeästi lyhytkarva (tässä tietty voi miettiä, eikö tyyppi ole kuitenkin sieltä tärkeimmästä päästä..) mutta sillä on hieman liian pitkä karva. tottahan se on. tuomarina oli Paavo Mattila, joka arvosteli pyrrit ainakin messarissa 2009. Siellä rutinaa kuului tuomarin arvosteluista kun taisi valioluokastakin lentää koiria EH:lla ja H:lla pihalle. Itsellä ei ole (edelleenkään) pahaa sanottavaa. Paitsi siitä, miten varovasti se ainakin pyrrejä käsitteli! tuli elsaakin aikanaan kuin peläten kokeilemaan ja dukin kohdalla olisin nimenomaan halunnut varmaotteisen tutkimisen..no mut dukkis arvosteltiin siis pitkäkarvana näin:

"hyvärakenteinen uros, jolla hyvän mallinen pää. sopusuhtainen runko, hyvät raajat, hyvä ylälinja. Luonne pitäisi olla varmempi. Liikkuu hyvin, niukahko karvapeite"

AVO EH

dukki pääsi muutaman kerran pyörähtämään hihnassa, enkä saanut sitä "kiinni". sitten kun sain, niin antoi nätisti katsoa hampaat ym. ei varsin nauttinut hommasta..ja kyllähän se kieltämättä oli varmaan alkuun aikomoisen näköistä ;) ja olisipa taas itse pitänyt olla hereillä.. mut en oo ihan tommoiseen tottunut elsaa ja varsinkaan kiksiä esittäessä.

 

kuva:Pilvi Hyttinen, kiitos!

neiti torvelo sitten taas esitti parastaan ja olikin Jaana Hartuksen ensimmäinen arvosteltava lyhytkarva. Tuo tuomarihan sai pitkäkarvoille oikeudet vuoden vaihteessa ja siinä sivussa sitten lyhytkarvoille (kauheen tarkkaan mie nää näyttelyhommat tiedän ;)

Tällä tuomarilla oli tosi mukava tyyli lähestyä ja käsitellä koiraa. Kiksin mielestä tuomari oli ihana ja kehäsihteerit oli ihania..jee. Ensimmäinen reaktio tuomarilta oli "onpas koiralla hienot lihakset", noh joo, luulisi niitten tossa vauhdissa kehittyvänkin :)  Tuomarilla ei ollu valkeet housut enää kivan arvostelun jälkeen, mut onneksi tyyppiä vaan nauratti ja totesi kivan olevan rodunomaisen pidättyväinen, ehhehh..

kiva sai tällaisen arvostelun:

"Erinomaista tyyppiä oleva mittasuhteiltaan oikea nuori narttu. Runko vielä luonnollisesti kesken kehityksen. Kallossa vielä pyöreyttä, hyvä kaula. Etukulmauksia voisi olla aavistuksen enemmän. Tasapainoinen tapa liikkua, hyvä karva"

JUK ERI1

SA jäi saamatta, koska pää vielä niin kapea. jotenkin ymmärrän ;)

sitten näyttelystä kipinkapin kotiin ja vaihtamaan kyytiin mustempi pyrri ja eiku kisaamaan maaningalle. Tuloksena kahdelta ekalta radalta hylyt, koira ei varsinaisesti ainaka toisella radalla ollu hallussa jossain kohtaa. jätti kepit kesken ja lähti pomppimaan itse valitsemiaan hyppyjä. juuri näin elsa, juuri näin ;) mutta koiralla oli hauskaa ja asenne kohdillaan! viimeiseltä radalta tiesin, et nyt pitää nolla saada, oli just nii meidän rata! tosin oli monen muunkin kun nollia tuli aikas paljon. Iloinen yllätys olikin kun elsa oli radalla kolmas :) ja hei, saatiin HYPPISnolla, edellinen ollaan saatu ykkösissä 1.11.2008 :D

elsin pentuset ovat kotiutuneet hyvin. eilen lähti roikki, lauantaina sulo ja perjantaina nuttu. Koda (eli sven tuuva) jää siis viikoksi vielä seijalle ja oskulle.

roikki oli mielestään jo aivan valmis lähtemään kohti veikkaalaa!

https://www.youtube.com/watch?v=-LHg8kbLyDI&feature=player_embedded

Huippu roikki :D tuo kehuja tossa taustalla on osku ;)