osa 1 siis löytyy edellisestä postauksesta.

7.10 hammaskuru-siulanruoktu 16km

Hammaskurussa ollessamme saimme tuvassa yöpyneeltä mieheltä säätietoja. "luvassa yöksi myrskyä ja aamuksi kovaa tuulta ja sadetta tunturiin.." no sinne tunturiinhan me oltiin menossa! Suora reitti hammaskurusta olisi kulkenut metsien läpi, vaan me haluttiin tunturiin!

joskus on (taas) hyvä, että aamu venyy, koskapa sekä tuuli, että sade oli ehtinyt laantua kun 11 aikaan oltiin valmiina lähtöön. Eikun suunta tunturiin sitten!

aika uskottavia retkikoiria meillä sitten olikin kun oli takit ja kaikki ;)

Otettiin suunta tunturiin ja tallusteltiin SIhverinlakopään ja Siulapään välistä ylös. Matkalla tuuli "varsin" navakasti etelästä, millainen olisi sitten pohjoistuuli?

koirille riitti tunturissakin evästä, variksenmarjoja!

piti sitten tietysti ottaa pakollisia poseerauksia tunturissa

 

käveltiin tunturista alas ja lähdettiin seuraamaan voigoivanjokea kunnes siitä otettiin taas suunta (=oikoreitti) Siulanruoktun tuvalle.  Samaisella tuvalla olimme siis käyneet jo pitämässä taukoa ja käytimme ilomielin hyväksi ahkerien vaeltajapoikien pilkkomia puita.

tuvan tunnelmaa  katjan kuvaamana

Elsa jatkoi alkanutta sopulinmetsästäjän uraansa ja oli muutoinkin loppuun asti pirtein koira. Luultavasti juurikin sopulien avustuksella.. Syötiin ISO kasa pasta bolognesea aamupalajuuston kera ja painuttiin nukkumaan.

______

8.10 SIulanruoktu - metsä ainakin 26km..

Siulanruoktulta lähtiessä piti taas ylittää joki. Tällä kertaa ihan kapeaa lankkua pitkin kahluukeppejä hyväksikäyttäen. OItiin kaikki Kivaa lukuunottamatta jo yli, kun raidallinen neiti teki päätöksen muuttaa Siulanruoktun tuvalle ja lähti talsimaan portaita ylös "se tupa oli ihan kiva.." Noh, taas kukkahattutätien kauhistukseksi kiva MENI sitten siitä yli. Lopulta ihan suosiolla. Lankkujen yli virtaava vesi oli se kynnyskysymys, ja toisaalta ymmärtäähän sen. Mainittakoon, ettei tämän jälkeen Kivalla ollut mitään ongelmia ylittää enää mitään puroja ja jokia, mutta siitä myöhemmin.

Otettiin tuvalta suunta kohti Auhtijokea, joka meidän oli tarkoitus ylittää. Matka tuntui kovin pitkältä ja kun joki viimein tuli vastaan, tajusimme, että olimme tulleet jälleen vähän sivuun suunnitellusta reitistä ja siinä kohtaa joki kulki pohjois-eteläsuunnassa ja mehän tulimme pohjoisesta myös. Joki osoittautui leveämmäksi kun luulimme ja joen pientareet olivat soiset (senhän  olisi tarkkasilmäinen nähnyt kartastakin ehkä..) Etsimme aikamme ylityspaikkaa ja vaihtoehdoksi jäi lähteä kulkemaan yläjuoksun suuntaan, jossa joki kapenisi. Tämä olisi tulevan yöpaikkamme kannalta täysin vääärä suunta, mutta takaisinkaan kääntyminen ei tuntunut vaihtoehdolta. Käveltiin ja käveltiin, välillä joen reunan suolla, välillä hieman ylempänä metsässä. Ylityspaikkaa ei vaan löytynyt. Lopulta jouduimme kävelemään paikkaan, jossa joki haarautuu kahdeksi ja siitä jonkin matkan päästä pääsimme toisesta haarasta yli. Puunrunkoa pitkin, kuinkas muuten..

kuva ei liene ihan samasta paikasta vaan jostain muusta lukuisista puroista/joista joita tuollaisia luonnon siltoja pitkin ylitimme. Tai sitten kuva vääristää, ei me puita pitkin kyllä ylitetty jos hyppäämällä pääsi!

No, vielä oli edessä toinen haara. Todettiin se aivan yhtä hankalaksi, joten päätetiin kiertää sitä, koska se kulkisi pitkälti samaan suuntaan kuin meillä oli matka. Päästiin kuitenkin jossain hetkessä siitä(kin) yli ja jatkettiin kompassin osoittamaan suuntaan kohti poroaitaa. Välissä oli hieman suota, mutta kohtuullisesti kuljettavaa sellaista. Meillä oli suunta vinottain poroaidalle ja hämärä alkoi tulla. Päätettiin ottaa suunta suoraan etelään, jossa poroaita kulkisi, että pimeälläkin olisi kiintopiste, jonka myötä edetä. Poroaita tulikin yllättävän pian vastaan ja lähdettiin kulkemaan sen vartta itään. Nähtiin pariin otteeseen karhunp*skaakin, joskaan ei ihan tuoretta. Variksenmarjat oli kaverille maistuneet...

Saatiin melko pian sytyttää otsalamputkin kun pimeä tuli. Onneksi meillä kuitenkin oli se poroaita.. Portteja aidassa tuli vastaan silloin tällöin ja ne eivät oikein meinanneet sopia yksiin kartan kanssa. Emme siis kunnolla pystyneet päättelemään missä kohtaa poroaitaa olimme. Maasto alkoi muuttua hyvinkin soiseksi, suota suon perään! vähän matkaa metsää ja taas suo. Pisin suo on kartasta mitattuna oli yli 2km! Siellä sitten pimeässä tarvottiin kiintopisteenä poroaita. Alkoi tuntua jo aika epätodelliselle, kun luulet, josko oltaisiin tultu jo lähelle laavua (joka oli sitten kuitenkin meidän seuraava suunta, koska ei uskallettu lähteä seuraamaan pimeässä puroa, joka veisi tuvalle. Ei voitu olla varmoja olisiko juuri kyseinen puro SE puro), mutta edessä oli jälleen SUO! Ylitettiin useampia pieniä ja muutama isompi uoma, pienempiä ei oltu merkattu karttaan, isommat toki oli, mutta niitäkin riitti. Eikun puunrunkoja pitkin yli vain, alla pimeä, syvä ja virtaava suo-oja..Olin kyllä heikoin lenkki näissä ylityksissä, rinkan kanssa tasapainoilu oli vaikeaa!

Jossain vaiheessa käynnistin kännykän, joskos GPS-ohjelma meidät paikantaisi. Järki sanoi, ettei millään muulla poroaidalla voida olla, mutta oltiin tarvottu poroaidan viertä jo 5 tuntia, joista varmaan 4,5 tuntia suossa.  Pohkeisiin asti upottavassa suossa... Alkoi tuntua enemmän kuin epätodelliselta. Sattumalta kännykkään ilmestyi kenttää, ensimmäistä kertaa melkein viikkoon  (joskaan gps-juttu ei osoittautunut toimivaksi) ja soittettiin jussille "tilanne on nyt tää, että ei olla varmoja missä ollaan...soita häkeen jos ei ilta kahdekaan mennessä sunnuntaina mitään kuulu". Hyvää yötä vaan jussille :D 

päätettiin ylittää VIELÄ yksi suo, kun kello lähenteli puolta yötä. Miten ne olikaan ne ohjeet pimeän tullen leiriytymisestä, jos et tiedä missä olet? no, järki sanoi taas, ettei voida olla muulla poroaidalla, laavu ei_voi_olla kaukana. Mutta siellä pilkkopimeässä kun tarvot tuntikausia läpimärin kengin, pitämättä taukoa moneen tuntiin (ei juuri ollut nälkä), alat epäillä jo enemmänkin itseäsi ja päättelykykyäsi. Todettiin kyllä, että jos meidät joku paikallinen poromies joutuu mönkilällä täältä noukkimaan, ei varsin mennä enää edes metsään!

Vastaan tuli suo-oja, syvä sellainen. Niinpä jouduttiin taas kiertämään muutama sata metriä ennen kun löytyi puunrunko, jota pitkin päästiin juuri ja juuri yli. Päätettiin leiriytyä seuraavalle sopivalle paikalle. Vaan kun seuraava metsäpläntti soiden välillä käsitti olkapäille ulottuvaa, tiheää tunturikoivikkoa ja kivikkoa, piti meidän kuitenkin ylittää vielä_yksi_suo. Teltta pistettiin pystyyn ensimmäisen sopivan kuusen juurelle hienojen revontulien loistaessa taivaalla. Vähän suklaata iltapalaksi ja nukkumaan. Ei tarvinnut koiria juuri käskeä telttaan.. Oli säälittänyt moneen otteeseen perässämme laahustavat, märät ja väsyneet koirat, jotka eivät juuri saaneet päättää milloin levätään ja milloin mennään ja mennäänkö suolle vai ei. Elsakin yritti joka pysähdyksellä syliin! Kahden hengen putkitelttaan sopii hyvin kaksi ihmistä ja neljä pientä koiraa. Onneksi koirat olivat vain jaloistaan märät (kiitos sadetakkien) ja turkkia on suhteellisen niukasti, elsan ollessa porukan karvaisin. Pyyhkeellä koirat kuiviksi, junnukoirat makuupussien jalkotilaan tyyliin "makuupussi auki, junnukoira sisään, makuupussi kiinni" niin, että vain pää näkyi, ja vanhemmat koirat kainaloon ja makuupussi kii. Tarkeni nukkua ihan hyvin, eikä koirat juuri asentoa vaihdelleet, saati tuntuneet palelevan. Mikään hyvinnukuttuhan yö ei ollut..Tiedättehän sen tunteen kun joskus näät painajaista ja herätessäsi ajattelet "onneksi se oli vain unta" ja sitten ollessasi tämänlaisessa tilanteessa toivot, että pian heräisit ja voisit jälleen todeta tuon. Vaan kun se onkin totta..

9.10 Metsä - Kemihaara 18km

Pilvetön taivas enteili jo illalla pakkasyötä. Pakkasta olikin sitten ollut hieman reilummin... meinaan housut piti laittaa takapuolen alle sulamaan, että sait ne edes jalkaan (onneksi vain lahkeet olivat märät) ja kenkiä piti sulatella hyvä tovi, että ne antoivat periksi. Myöhemmin luimme lehdestä, että ivalossa oli jopa -8 ollut yöllä. Enpä ihmettelisi.. Koirat vapautettiin reppujen kannosta (reput sattuivat olemaan jäässä) ja ilman aamupalaa (ellei paria palaa suklaata lasketa) lähdettiin talsimaan poroaidan viertä eteenpäin. Ei tarvinnut juoda vettäkään...

Päivällä onneksi asiat näyttäytyivät hieman paremmassa valossa ja jäiset suot olivat helpompia ylittää. Mahtoi olla edessä 2-4 suota + yksi puronylitys ennen kun maasto lupaavasti alkoi nousta. YYA-sopimuksen tehneitä junnukoiria saatiin houkutella hyvä tovi ennen kuin suostuivat astumaan suolle...meinaan taidettiin olla jo puolessa välissä ennen kuin kiva antoi periksi ja sitten huuma. 

Toiveikkaana ajateltiin, että ylitys olisi viimeinen ennen kun kohta tulisimme vanhan ja uuden poroaidan risteykseen ja oli se aika hienoa sitten kun luulo osoittautui todeksi! Pienen hetken päästä löytyi laavukin, se sama, jossa olimme siis evästäneet jo toisena retkipäivänä. Vaikka koko ajan ajatteli, ettei voida olla missään muualla, ei voida! niin oli se aika hieno tunne löytää kiintopiste ja tietää ekaa kertaa vuorokauteen tarkalleen paikka, jossa olet! Ollaan vaan tultu suota niin s**tanan hitaasti, varmaan 1km/h. Loppujen lopuksi yöpaikan ja laavun välillä oli n. 3km. Evästettiin laavulla ja aloitettiin matka kohti kemihaaraa.

alla vähän havannoillistavaa karttaa..heh. "tähän tultiin" pohjoisesta, jouduttiin kiertämään tuota jokea, eli menemään länteen, siellä lukee "ylityspaikka". Tupa, johon alunperin tähdättiin, oli tuo Härkävaara (lukee punaisella alhaalla ennen paksua punaista viivaa), vaan kun ei sitten uskallettu pimeässä lähteä seuraamaan jokea, kun ei oltu varmoja.. Poroaidalle siis tultiin tuohon kohtaan, jossa se lukee ja talsittiin poroaidan viertä n.12 km, ennen kun jäätiin yöksi merkittyyn "Yöpaikka"-kohtaan. Laavu on ympyröitynä tuolla oikealla. Semmoista!

Jos suolla oli rämmitty taukoja pitämättä, eikä mihinkään koskenut adrenaliinihöyryissä, alkoi paikkaa jos toistakin kolottaa ja hiertää kun laavulta lähdettiin. Kemihaaraan tultiin joskus puoli viiden aikaan, pikainen märkien kenkien ja sukkien vaihto ja voordin suuntaus kohti Sallaa.

Käytiin matkalla ostamassa koirille maksalaatikkoa, itselle sipsiä, karkkia ja limpparia ja pikaisen suihkun kautta hotellilla sitten syömään. Ja meinaan kyllä me sitten syötiinkin! Alkupalaksi otin jonkin lautasen, jossa oli hilloja, kylmäsavuporoa, poron kieltä (ihan oli ok..), kylmäsavulohta, savumuikkuja, leipäjuustoa ja lakkoja. Pääruuaksi oli häränpihvi paahdetulla leivällä ja korvasienikastikkeella. Voin kertoa, että oli kyllä hyvää! Jäätelöannos ja siideri kruunasivat ruokailun. Yöllä nukutti meinaan hyvin!

__

10.10

Aamupalan (hotelliaamiainen <3) jälkeen suunnattiin kotimatkalle. Pysähdyttiin kerran päästämään koirat pissalle, vaan elsa oli ainut, joka moiseen toimintaan suostui, kaikkia ei meinattu saada edes autosta pois! Eipä tulla ihan heti näkemään pyrrejä ja kelpejä noin väsyneenä, ehkei jopa ikinä. Kotona on ollut hyvin rauhallista..Vaelluksen kokonaispituudeksi noin viivottimella mitattuna tuli ainakin se 110km/6pv. Ihan syystäkin jalkoja hieman jomottaa..

Kaikenkaikkiaan taas oikein hieno reissu, vaikka suolla rämpiminen jäikin päällimmäiseksi mieleen! Voin suositella irtiottoa arjesta, netistä ja suuremmista mukavuuksista muillekin. Vaeltaessa mieli lepää, huomaat, ettet ole ajatellut oikein mitään, mennyt vain ja nauttinut luonnosta ja hiljaisuudesta. Tuvissa on tunnelmaa ja kokemus oli tuo telttayökin ;) Seuraavaa reissua odotellessa..

pyrri-kelpi-retkikunta kuittaa