tänään ajeltiin sitten kotkaan. matka meni yllättävän hyvin, pennut huusivat vain välin liperi-joensuu ja hamina-kotka :) pahoinvointia ei ollut kellään. matkalla pysähdyttiin tapaamaan monnaa ja Ladaa (tottakai olen onnentyttö), joka oli oikein ihastuttava pieni pyrrinalku :) kieltämättä aika isoilta näyttivät meidän pennut, kun ajattelee, että ikäeroa on kuitenkin kolme viikkoa..laitan ladasta kuvia, kunhan kotiin tulen. venlada, kun laittaa kuukkeliin, niin löytyy jo kiireisimmille :)

seija lähti jo töihin ja mie surffailen joutessani netissä. pennut nukkuu ja elsalla ois taas energiaa. tosin, viimeksi kun olimme täällä, heittelin varsin pitkän ajan sille wubbaa tuossa pihalla. ehkä se muistaa sen, ei ois tuolta koiralta mikään ihme.

täällä on nyt yhteensä kahdeksan pyrriä :) "vanhukset" taimi ja lilli ovat hoidossa joten muuten olisi täysi kymppi.

eilen kaivoin elsan kolmen kuukauden naftaliinista ja reenailin vähän tokoa. otettiin merkkiä (meni hyvin) ja matkaa pystyin pidentämään lähes täyteen. tuo oli ensimmäinen kerta, kun tein sitä pihalla. sitten otin ruutua alustalla. meni tosi hyvin! ei mitään epäröintiä, vaikka ajattelin merkin opetuksen sotkeneen. yhdistin sitten lopuksi niin, että vein elsan merkille, sanoin seiso- käskyn ja peruutin itse kauemmas. siitä käsimerkillä sitten ruutuun. ja taas hyvin! tehtiin molempiin suuntiin lähetykset. no, ahne, kun on, ajattelin kokeilla vielä pelkkää merkkiä niin, että ruutu on koottuna ja siihenhän se sitten kosahti. on se metrin säteellä siitä merkistä ja rintamasuunta on oikea, MUTTA kovasti on välimatkaa siihen merkkiin, koska ruutu houkuttaa enemmän. muutamalla toistolla sain palkattua sen hyvin merkille ja homma toimi vähän paremmin.  tietää ainakin, mitä on odotettavissa. luultavasti sama tulee olemaan ongelmana myös ohjatussa. pitää varmaan kehittää merkkiin eri palkka (joku huippu) ja vähän miedompi sitten siihen ruutuunmenoon ja noutoon. ja toki harjoitella pelkkää merkkiä. heti kun tulee lelu mukaan kuvioihin, etäisyys merkistä herkästi kasvaa.