Vielä kerran tulee päivä, kun en jaksa taistella.
Kerron kyllä, milloin se on koittava.
Niin kuin joku koputtaisi hiljaa kotiovella,
silloin tiedän, nyt on aika avata.
...
Pidä silloin hiljaa kiinni, syliin hellään rutista.
Että voisin aivan hiljaa huomaamatta nukkua.
Että voisin luulla, sinä tulet mukana.

Silloin anna minun mennä,
kerro kevään linnuista,
kuinka kaunis onkaan taivas,
kuinka kaunis uusi kesä ihana.
Sitten anna minun mennä,
ethän pyydä, että jäisin elämään.
Irti päästä, kuiskaa korvaan hiljaa vaan:
Olet vapaa lähtemään.


nuku hyvin rakas Lala ♥

 

Lala, koira, jonka ei koskaan pitänyt tulla meille, koira, jota ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt valita.. mutta joskus nämä asiat eivät kai ole järjellä selitettävissä.
Lala oli ihmisavoin, voimakasluonteinen belgi, lauman kiistaton kuningatar. Syksyllä 2009 todettu vakava sairaus hioi terävimmät särmät Lalan luoteesta, eikä Lala enää viitsinyt tuhlata samalla lailla energiaansa pohjattoman nälän tyydyttämiseen kuten ennen. Siitä olisikin monta tarinaa, mutta tarina on osaltaan luettavissa mm. keittiön kaappien ovista..





Pohjaton ruuanhimo motivoi Lalaa! Lala harrasti vuosia agilityä ja muutamia kertoja ehdimme kilpailla maxi3- luokassa ennen kuin jäi terveysvaivojen vuoksi eläkkeelle lajista, josta se kovasti piti. Lala kävi näyttelyissä huimat neljä kertaa, vähintään yhtä huimalla menestyksellä (2xH, 2x EH) ja pokkasi luonnetestissä pisteet +239 (laukausvarma).
Jonkin verran temppuja on aktivointimielessä opetelttiin, mutta jossain määrin hankalaksi senkin teki RUOKA. Lala nimittäin pystyi makupalojen läheisyydessä tekemään lähinnä vain neljää asiaa: kuolaamaan, tepsuttamaan etujaloillaan, tuijottamaan ja ajattelemaan "ruokaaruokaaruokaaruokaa". Kaikki nämä toki tarvittaessa yhtäaikaa, mutta..



Edellisen belgimme kuoltua lähdimme katsomaan nuorta tervuneitiä, joka oli palautunut kasvattajalle. Tällä avoimella ja reippaalla belgillä oli myös sisko, joka ensitöikseen yritti näykätä silitysaikeissa lähestyvää kättä. Silittävä käsi ei ollut aina tyytynyt vain silittämään tuota nuorta koiraa.. Tämä koira oli kuitenkin lopulta siskoksista se, joka muutti meille.
Kaikki katastrofin ainekset oli pelokkaan belgin kanssa olemassa, mutta ilman "poppaskonsteja" Lalasta kasvoi yllättävän pian reipas ja itsevarma koira. Onneksi.

 

 

 

                       

LALA SAIRASTAA

LALAN TULOKSET (results)

LALAN KUVAGALLERIA (pictures)