eilisetkin treenit on kirjoittamatta..
 
eilen käytiin katjan ja hinkuun kanssa tokoilemassa meidän lähikentällä. elssi teki eka vähän seuraamista (tätä olen ihan totta nyt joka kerta reenannut, ennen menimme kisoihin sellai "reenattu 3 kertaa ennen kisoja..") ja sitten ruutua. voihan ruutu! ajattelin ensin että sitä voisi tehdä ekaa kertaa merkiltä, kun se on mennyt hyvin. noh, tein ensin merkkiä, ihan tosi hyvin. sitten suoria lähetyksiä ruutuun alustalle, meni kyllä ruutuun, mutta ei miun mielestä hyvään paikkaan. eikä varsinkaan alustalle..no varmaan 5 epäonnistunutta toistoa, vaikka otettiin ihan läheltäkin =/ no loppuun saatiin onnistunutkin, ei siinä mitään ja pääsin palkkaamaan uudella hienolla pallolla :) unohdettiin se ruutu ja teimme merkkiä uudelleen ruudun jälkeen. ensimmäinen merkki huono, ennakointia ruudun suuntaan, seuraavat toistot ihan super :)
 
seuraavalla kierroksella elsi teki kaukoja, pelkkiä istumaannousuja takapalkalla eri etäisyyksiltä. uutena tässä on nyt se, että se nousee jopa niin innoissaan istumaan, että liikauttaa takapuoltaan eteenpäin! ennenhän se ei meinannut kaukaa nousta..
 
luoksetulon pysäytyksiä (seisomisia) tein kierrättämällä elsaa repun ympäri, lähetin siis aika kaukaa kiertämään. hyvästä stopista pallo. ei ne ihan priimaa ole.. tein yhden luoksetulon niin, että palkkasin seisomisesta, sitten yhden jättämällä seisomaan ja palkkasin maahanmenosta ja sitten yhden läpijuoksun palkkaa taakse heittämällä. ei moitittavaa :)
 
loppuun vielä istuminen ja paikkamakuu. istumisessa otti häiriötä kun hinkua käytiin nostamassa istumaan, ja elsa meni maahan.. paikkamakuussa rintamasuunta vaihtui vinoksi heti, mutta kun ei siitä enää liikkunut niin en korjannut. istuminen ehkä 1,5min ja paikkamakuu sen 3-4min.
 
reenien jälkeen käytiin vielä reilun tunnin lenkki. pääsi pikkutytöt taas juoksentelemaan :)
 
tänään maija tuli pienen focuksen kanssa käymään kahvilla. elsa oli taas tyypillisen mustasukkainen ja kerttu itsetuhoinen. heh. elsalle pennut menee ulkona, sisällä ei tartteis tulla hänen lähelle, eikä oikein meidänkään lähelle jos elsa sais päättää. no ei saa. jaa ja miksi kerttu itsetuhoinen? no, ehkä vähän väärä sana, mutta turhan utelias se on. focus ei ollu kissaa ennen nähny ja suhtautui kyllä kepsuun ihan hyvin. kepsuhan on siellä missä tapahtuu, eli tässä tapauksessa siellä missä koirat. koko ajan olisi tehnyt mieli tulla haistelemaan ja kovin itsevarman näköisenä se yritti istua. totuus lienee jotain muuta ;) hyvin niillä meni ihan.
 
päätettiin kuitenkin käydä vähän reenimässä, kuinkas muuten :) ensin elsa teki seuraamista, hidasta, juoksua, askeleita..olen tyytyväinen :)
sit tehtiin ruutua, joka sujui paljon eilistä paremmin. vain ensimmäinen yritys piti jättää palkkaamatta. sen jälkeen ihan kohtalaisia ja lopetettiin ihan hyvin onnistuneeseen suoritukseen :) tehtiin sitten ruudun merkkiä, jotka taas super!!
 
kaukojen nousuja tehtiin istumaan ja seisomaan takapalkalla osa ihan reilusti yli kymmenen metrin. sitten häirittynä (maija olevinaan kyltinkääntäjänä) muitakin. enimmäinen häiritty istumaannousu meni seisomiseksi, sen jälkeen ei ongelmaa. kolmea vaihtoa max tehtiin ennen palloleikkipalkkaa :)
 
kerta kiellon päälle..tai oikeastaan liike. ohjattua noutoa.. maija vei yhtä kapulaa. kaksi x vasemmalle, kaksi x oikealle, välissä yksi lähetetty merkki + palkka (kun muuten vein merkille). iiihan hienoja hakuja! liikerata alkaa parantua kummasti kun reenaamme ylileveillä matkoilla. jes.
 
jäi ihan superhyvä fiilis reeneistä! kestoltaan reenit eivät varsinaisesti ole kovin pitkiä, eikä tarvitse ollakaan. oikeastaan me reenataan toooosi vähän liikkeitä kokonaisina, se on niin tylsää ja elsa ennakoi helposti. vaihtelu virkistää :) on niiin hienoa kun tuolla koiralla riittää moottori ja lelu on sen mielestä ihan superpalkka! onneksi elsan taistelutahtoa näkyy periytyneen pennuille, hyvä taistelutahto on kyllä mahtijuttu harrastuskoiralla :)