kisat lauantaina olivat varkaudessa. ekalta radalta vitonen(kielto) ja kökköä menoa. kaksi kertaa tuli ihan stoppi meidän menolle, yksi esim. kepeiltä okserille. elsa pyöri vaa miun eessä. okserille ilman vauhtia sitten..mutta ei tippunu ;)

toinen rata oli sitten jo paljon parempi. meiltä tippui jossain vaiheessa rima, sanoin jotain riman päällä ja valssasin edessä. tajusin samalla sekunnilla että persskeles..no, otettiin huolella kontaktit ja hyvin tekikin :) vaikea kepeillevienti myös onnistui ja jäi kuitenkin loppujen lopuksi hyvä mieli. voiton tältä radalta nappasivat katja ja pikkukelpi hinkuu, jo toinen serti heille, hienoa :)

sunnuntaina ei treenattu :D käytiin kävelee kalliojärven kierros pyhäselässä. oli ihan jees reitti, vaikkei kovin pitkä ollutkaan. elsi oli ihan tohkeissaan, luulikohan lähtevänsä vaellukselle?

maanantaina agia ja tokoa maijan kaa. tokoreeneihin tuli myös työkaverini hanne ja topi-tervu. halusivat pilkunviilausta ja sitä saivat :D agissa tehtiin ihan vaan peruskäännöksiä vekkaamalla ensin kahdella, sitten kolmella hypyllä. lala teki takaaleikkauksia ja teki muuten hyvin! lallu oli siis meillä, kun hierojan PITI olla, mutta silja oli sairastunut. no uusi aika on tilattuna :) tokossa elsi teki seuraamista, ihan lähinnä näytöksi käännöksistä, sitten yhden ruudun (meni niin hyvin joten jätettiin siihen)ilman alustaa ja ohjattua kaksi hakua oikealta, kaksi vasemmalta, välissä yksi palkattu merkki ja loppuun pelkkä merkki niin, että kapula vietiin paikalleen. teki vaan niiiiin hyvin taas pikkupyrri :)

huomenna käydään pikaiset tokot ja agit ja mie lähden imatran ja lappeenrannan kautta kotkaan. lähden melki viikoksi reissuun ja jussi jää tyttösten kanssa kotiin. toivottavasti pärjäävät :) kuvia reissusta on luvassa sitten..toivottavasti! sateista on hieman luvattu..